Reijo Jokinen kirjoitti kuukausi sitten (KS 10.2.2017) kolumnissaan, ettei halua arvostella ihmisiä painokilojen suhteen, muttei kuitenkaan ymmärrä, miksi ihmiset antavat itsensä pulskistua noin vain. Harva asia on kuitenkaan näin mustavalkoinen. Sitä en ymmärrä, miksi ihmisen painolle annetaan niin suuri merkitys. Niin kuin Reijokin mainitsee, on paljon ihmisiä, jotka ovat tyytymättömiä painoonsa.
Mielestäni tässä kohtaa on oleellisempaa miettiä, miksi he ovat tyytymättömiä? Kuka määrittelee, milloin voit olla tyytyväinen painoosi? Reijokin kirjoitti, että normaalipainoinen ihminen on riittävän hyvä. Miten on loppujen laita? Eivätkö he saa olla tyytyväisiä itseensä? Eivätkö he ole riittävän hyviä?
Reijo kirjoitti myös kertoneensa oppilailleen, että ”läskiä” on helppo saada, mutta vaikea siitä on päästä eroon. Ensinnäkin ”läski” sanana on jo niin halventava, ettei sitä pitäisi missään yhteydessä käyttää. Totta kai siitä terveellisestä ravinnosta ja liikunnasta pitää puhua, mutta pelottelulinjalle ei pidä lähteä. Sillä harvoin saavutetaan mitään. Meillä aikuisilla on aika suurikin vastuu siinä, millaisella itsetunnolla varustettuja lapsista ja nuorista tulee. Mitä jos kiinnitettäisiinkin enemmän huomiota sinne sisäpuolelle kuin ulkoiseen habitukseen? Voiko painoa todella pitää onnellisuuden mittarina?
Tärkeämpää on suunnata katse puntarin lukemien sijaan siihen, mikä tuottaa sinulle hyvää oloa. Onko se pitkä hiihtolenkki hiljaisessa metsässä tai kenties monen ruokalajin ateria perheen kanssa vai molemmat? Uskalla olla tyytyväinen itseesi, äläkä varsinkaan anna ulkopuolisen tehdä sitä puolestasi. Annetaan kaikkien kukkien kukkia, eikö vain?