Joukamo Kortesalmi vertasi maahanmuuttajia 1950- ja 1960-lukujen niin kutsuttuihin ”kotiryssiin” eli suomalaisten poliitikkojen ja liikemiesten vieraanaan pitämiin Neuvostoliiton poliitikkoihin, KGB:n miehiin, suurlähetystövirkailijoihin ja liikemiehiin. Vertaus ei ollut lainkaan huono. Itse asiassa se on sattuvampi kuin Joukamo taisi aavistaakaan.
Kenties Joukamo näkee nk. ”kotiryssäkulttuurin” pelkästään negatiivisena ”suomettumisena”, mitä se suinkaan ei ollut. Neuvostoliittohan oli suljettu rautaesiripun takainen maa, josta ei kerta kaikkiaan reaalista tietoa ollut. Silloiset neuvostoliittolaiset tunsivat Suomen erittäin hyvin, sillä tämähän oli avoin yhteiskunta.
Tässä ”kotiryssä-insitituutiossa” näytti hyvää esimerkkiä presidentti Kekkonen, joka piti Neuvostoliittoon yhteyksiä ohi virallisten kanavien. Hän hankki sillä tavalla naapurimaasta reaali-ajan tietoa, ja sai myös sinne välitetyksi oman sanomansa. Ei se ollut nöyristelyä, se oli viisautta. Silloisia suomalaisia on pidetty naiiveina isänmaan pettureina. Sellaisesta ei ole mitään näyttöä, sillä kuten sanottu, mitä he olisivat sellaista juuri voineet kertoa, mitä toiset eivät jo tienneet.
Täälläkin rajalla rajamiehet olivat yhteydessä venäläisten kanssa, ja saivat tuntea, että nämä tunsivat aivan erinomaisen hyvin sekä heidän että Kuusamon olot. Ei heille olisi mitään täältä voinut kertoa sellaista, mitä he eivät muutoinkin tienneet. Myöskään helsinkiläiset eivät olisi pystyneet juuri mitään uutta kertomaan. Sen sijaan näillä ”kotiryssillä ” oli suomalaisille paljonkin uutta kerrottavaa.
Tietysti tässäkin kanssakäymisessä tapahtui ylilyöntejä. Välillä mentiin näiden vieraiden kanssa pidemmälle kuin olisi ollut suotavaa ja järkevää, mutta kokonaissaldo jää selvästi plussan puolelle. Siitähän on selviä todisteitakin. Suomi selvisi itsenäisenä tämän vaikean ajan, pystyipä vielä askel askeleelta laajentamaan liikkumavapauttaankin. Se läheni lähenemistään kohti länttä samaan aikaan, kun Neuvostoliitto purjehti kohti romahdustaan. Samalla Suomesta tuli Venäjän ongelmattomin naapurimaa, valtio, jonka Venäjä-tuntemusta lännessä suuresti arvostetaan. Mikäli tämä on sitä suomettumista, niin eläköön suomettuminen!
Mitä taasen tulee näihin maahanmuuttajiin, niin heistä ja heiltäkin voisi oppia koko joukon uusia asioita, mikäli haluaa oppia. Sitä paitsi hekin voisivat olla yhtä hyvin mahdollisuus ja voimavara kuin mikään uhka. Mutta niin kuin ”kotiryssät” eivät hekään mitään ongelmattomia ole. Heidän kanssaan on pidettävä pää kylmänä, mutta sydän lämpimänä. Maahanmuuttajien joukossa on koko joukko hyvin koulutettuja ammattimiehiä, ja ennen kaikkea heitä valtaosa on hyvin ahkeria ja motivoituneita työntekijöitä.
Meillä höpötetään koko ajan, että meillä on omia työttömiä, ja nämä uudet tulokkaat vievät näiltä leivän. Minkähän leivän? Ei ole koskaan todistettu, sitä, että ammattityöväen lisäys lisäisi työttömyyttä ja kurjuutta. Päinvastoin se yleensä lisää yritteliäisyyttä ja työpaikkoja. Hyvin koulutettu ja työhaluinen väestönlisä on arvaamaton voimavara maassa, joka koko ajan kulkee kohti näivettymistään. Suomen väkilukuhan koko ajan laskee. Sen ikärakenne koko ajan nousee. Entistä pienempien ikäluokkien pitäisi huolehtia paisuvasta eläkeläisten määrästä. Me yksinkertaisesti tarvitsemme maahanmuuttajia, vieläkin enemmän kuin vanhoja, rakkaita ”kotiryssiä”.
Muutamat vastustaessaan maahanmuuttajia kuvittelevat taistelevansa jonkun puhtaan suomalaisuuden puolesta. Sellainen puhdas suomalaisuus on pelkkää illuusiota, kuvittelua, valveunta. Tämä kulttuurihan on sekakulttuuri, joka synkretisoituu ja globalisoituu koko ajan aivan riippumatta siitä, halusimmeko sitä tai emme. ”Trumppilainen” muurien pystyttäminen voi kyllä jarruttaa kehitystä, ja ennen kaikkea lisätä työttömyyttä, mutta ei se kehityksen suuntaa pysäytä. Ihmiset äänestävät jaloillaan niin kuin vanhoista Itä-blokin maista. Onhan tämä nähty. Muureja on murrettu ennenkin.