Pääministeri Sipilän riepottelua julkisuudessa seuratessa oli vaikea pysyä enää kärryillä, mikä oli jutun alkuperäinen aihe. Pääministeri meni Talvivaaraan tutustumaan tilanteeseen ja lupasi Terrafamelle lisää valtion rahaa, niin että kaivosyritys pelastuisi ja sadat työpaikat säilyisivät. Tämän toimenpiteen hyväksyivät suunnilleen kaikki muut paitsi vihreät. Sitten kävi ilmi, että Sipilän sukulaisten hallinnoima yritys oli aivan normaalissa järjestyksessä laskemassa urakkaa Terrafamelta. Pääministeri kiisti tienneensä asiasta, mutta ilmoitti kuitenkin itse pyytävänsä asiasta oikeuskanslerilta selvitystä mahdollisesta jääviydestään.
Eihän tämä tietystikään riittänyt poliittisia ruumiita kaipaavalle medialle. Yle nosti hälyn pääministerin sukulaiskytkennästä, ja kun pääministeri ilmaisi paheksuntansa ja yritti sukulaisiaan puolustaa, hänet leimattiin vapaan median teurastajaksi ja demokratian vastustajaksi. Yle käsittää demokratian siis niin, että media saa lyödä läiskiä poliitikkoja niin kuin vierasta sikaa, mutta kun nämä onnettomat yrittävät samaa, niin he ovatkin demokratian vihollisia. Demokratian vahtikoirasta on tullut äkäinen rakki, joka iskee hampaansa kaikkiin, jotka uskaltavat sitä arvostella.
Ei ole helppoa toimia median kanssa. Sen ovat toiminnallaan osoittaneet sekä Venäjän Putin että Turkin Erdogan. Kummallakin ovat käämit palaneet pahasti jo vapaan lehdistön kanssa radiosta ja TV:stä puhumattakaan. Molemmat mainitut herrat ovat tukkineet vapaalta medialta suun. Heidän kannaltaan ajateltuna on varmasti sulaa hulluutta, että valtiovallan ikioma Radio-TV yhtiö iskee hampaansa siihen käteen, joka sitä ruokkii.
Monet suomalaispoliitikotkin ovat polttaneet päreensä median edustajien kanssa. Kun Paasikivi kerran palasi Moskovasta ja muutamat sanomalehtimiehet utelivat häneltä neuvottelujen kuulumisia. Paasikivi kyseli, että mistä toimittajat olivat ja kun hän sai kuulla, että Helsingin Sanomista, ukko karjaisi: ”Teille perkeleen Erkon rengeille minä en sano mitään!” Pääministeri Mauno Koivisto haukkui lehtien toimittajat sopulilaumaksi. Samoin toinen demaripääministeri Paavo Lipponen äksyili toimittajille. Myös kokoomuksen Harri Holkerin suhteet lehdistöön olivat vähintäänkin vaikeat
Varsinkin TV on tuonut uuden ongelman demokraattisen valtion poliitikoille. Ei enää riitä että hallitsee asiat, pitäisi hallita vielä julkisuuskin. Toisin sanoen pitäisi osata olla filmitähti ja uskottava poliitikko yhtä aikaa. Koettakaapa arvoisat toimittajat itse sitä. On helppoa laittaa toinen piinapenkkiin, mutta meneppä itse siihen istumaan ja hymyile sydämellisesti samaan aikaan.
Toisaalta Ylen ärhentely on jotenkin kenties ymmärrettävääkin. Siltä on ehtimiseen supistettu määrärahoja ja samaan aikaan se on joutunut ryöpytyksen siitä, että sen oma ohjelmisto on surkeaakiin surkeampaa. Paranna siinä nyt ohjelmia, kun määrärahojakin vain leikataan. Nyt tuli kerrankin mieluisa makupala, poliittisesti suhteellisen kokematon pääministeri, jolla oli yrittäjätausta. Hänen kustannuksellaan sopi korjata oikein lihava potti kotiin.
Politiikkaa on väitetty likaiseksi, mutta tuollaiseen mediapeliin verrattuna se on pyhäkoululasten leikkikenttä. Ennemmin tai myöhemmin poliitikot kantavat vastuunsa, halusivatpa tai eivät, mutta miten media vastuunsa kantaa?