Katselen mökkini ikkunasta jään ja lumen peittämälle Kitkalle. Tuosta sadan metrin päästä isäni hiihti aikoinaan 30-luvulla Vaarasaaressa sijaitsevaan kouluun sisaruksiensa kanssa jäätä pitkin. 60-luvun alussa isäni rakensi tämän mökin yhdessä veljiensä ja lankonsa kanssa.
Tämä mökki on minulle rakas. Monet kerrat olen mökin ikkunasta katsellut Kitkaa, sen eri ilmeitä. Välillä myrskyten, välillä peilityynenä tai jään peittämänä. Kriisejä on elämässäni ollut monia, luonnollistahan se tähän ikään ehtineelle on. Aina on tämä mökki ja Kitka auttanut antaen voimaa nousta. Ei ole tarvinnut pilleripurkkeja availla, kun mökin oven on aukaissut.
Isäni vei minut jo limsapullon kokoisena poikana jokivarteen kalastamaan. Oulanka ja Kitkajoki tulivat tutuiksi. Kavereiden kanssa koluttiin jokivarsia kesäyöt. Parhaimpia hetkiä olivat nuotiolla kahvittelu, makkaranpaisto, tarinoiden kerronta, tai vain kosken kuohuja katsellen. Juomavettä ei tarvinnut joelle kantaa, jokivesi oli puhdasta. Riittävän puhdasta juotavaksi se on tänäkin päivänä ja toivottavasti myös sadan vuoden päästä. Näiden arvokkaiden vesistöjen läheisyyteen ei kaivokset sovellu, jos haluamme antaa tuleville sukupolville samanlaisia arvokkaita kokemuksia.
Kun minua kysyttiin Vihreiden ehdokkaaksi, niin ensimmäinen kommenttini oli, että en taida olla riittävän vihreä. Vastaus oli, että vihreisiin mahtuu, vaikkei vielä täysin vihreä olekaan. Ja kyllä minusta viime vuosina ainakin vihertävä on tullut. Koska huomaan jakavani yhä useampia vihreiden ajamia asioita, taidan vihertyä vielä lisääkin.
Alussa vihreät herättivät osittain negatiivisiakin ajatuksia. Monien mielestä vihreät olivat hemmoteltuja kaupunlaiskakaroita, jotka eivät ymmärtäneet oikeasta elämästä mitään. Myönnän, että näin minäkin taisin ajatella. Tänä päivänä näen vihreät vastuullisena, asiallisena ja ennenkaikkea yhteistyökykyisenä ja -haluisena puolueena. Hyviä ja kestäviä päätöksiä saadaan vain ja ainoastaan yhteistyöllä. Liian paljon käytetään aikaa ja energiaa toisten mollaamiseen.
Tyrmistyin kuullessani eka kertaa Käylän mahdollisesta kultakaivoksesta. Pidin sitä mätäkuun juttuna. Asuin siihen aikaan muualla, eikä Kuusamon asiat olleet täysin hallussa. Eihän kansallispuiston viereen voi kaivosta tulla! Koko Pohjois-Kuusamon alue on pidettävä kaivoksista vapaana ja siten varmistaa ainutlaatuisen luonnon säilyminen.
Lähdin ehdokkaaksi pystyäkseni katsomaan lapsiani silmiin ja itseäni peiliin. Että olisin mukana vaikuttamassa, kertomassa oman mielipiteeni. Useinhan sitä tulee jäätyä taustalle itsekseen mutisten. Työpaikkoja tarvitaan lisää, se on selvä. Mutta ei luonnon kustannuksella. Emme voi nykytiedoilla olla varmoja siitä, että kaivostoiminta on turvallista. Miksi ottaisimme riskiä?
Tärkeitä asioita on pöydällä, on sotea, koulutusta, ympäristöä ja matkailuun liittyviä päätöksiä. Tarvitaan pystyviä, yhteistyökykyisiä päättäjiä valtuustoon. Ääntäsi tarvitaan. Kansalaiset, nyt uurnille !