Mikään ei heleämmin loista
kuin tuore vihreys.
Mitä kirpeänmakeaa
tuoksua vastapuhjenneet lehdet
ympärilleen ujuttavatkaan.
Lehtivihreän runsauteen
heittäydyn kuin metsän syliin.
Nopeasti vaihtuvat
vuodenajat, huomaan.
Vasta kun jokainen
niistä on ohi,
kenties ” sitten kun”
ei toteutunutkaan.
Koetan ottaa kiinni
maan-metsän-lehdon
kesän runsaudesta
jotain ”Nyt kun se on”.
Tartun kaikkinaiseen vihreyteen,
mitä maa ja elämä tarjoaa.
Hengitän koko tuoksujen kirjon,
maistelen meden maun
syksyn kirpeyteen asti.
Kaikkien lintujen laulut,
viserrykset-kukerrukset kuuntelen,
järven rauhallisen rytmin
kuin tyrskyjen ryskeen.
Kenties pohjoisen suvi
ei lämpöä suokaan.
Mutta keskikesän
kaikkine anteineen
otan nyt vastaan.
Elämää on aistia
jokainen suven aika.
Tuuli kantaa
imelän pihlajankukan tuoksun.
Suven valoisaa yötä
en malta olla katselematta.
