Turkin vallankaappauksen epäonnistumisen syitä on pohdittu koko syksyn ajan. Mikä meni vikaan? Historiallisen kokemuksen mukaan Turkissa eivät vallankaappaukset ole tiettävästi aikaisemmin epäonnistuneet. Joidenkin arviointien mukaan koko vallankaappausdraama olisi Turkin presidentin itsensä kätilöimä operaatio oman asemansa pönkittämiseksi.
Kumoushankkeen seuraukset ovat olleet kestämättömiä länsimaisen demokratian mittapuiden mukaan. Huomattava määrä lakimiehiä, opettajia, valtionhallinnon ja armeijan edustajia sekä yritysjohtajia on menettänyt työpaikkansa ja lojuu ylikansansoitetuissa vankiloissa. Presidentin viha on ollut armotonta ja pienikin epäily on johtanut pidätyksiin.
Näiden toimenpiteiden vuoksi Turkki saa heittää hyvästit mahdolliselle EU-jäsenyydelle. Kuolemantuomion käyttöönotto loitontaa Turkkia entisestään Euroopasta. Tosin Erdoganilla on tehokkaita painostuskeinoja takataskussaan. Turkki on kuin Pandoran lipas, jonka uumenista voi Eurooppaan syöksyä uusi ja rajumpi pakolaisvirta. Jos asiat eivät tyydytä Turkin presidenttiä, hän voi avauttaa rajansa pakolaisille, jolloin Eurooppa on taas hallitsemattomien ihmisvirtojen pyörteissä.
Euroopan on kuunneltava Turkkia tarkalla korvalla. Hieman samoja vinkeitä on ollut Venäjän presidentti Putinilla, jonka suostumuksella masinoitiin Norjan ja Sallan pakolaisvirrat. Pakolaisvyöry loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Suomi otti lusikan kauniiseen käteensä ja oli nöyrää poikaa. Politiikka on kaupankäyntiä, mitä ei pidä unohtaa. Kaikella on hintansa. Jos sopua ei synny, vahvempi käyttää valtaansa. Erdogan käy kauppaa Euroopan tukimiljardeista ja turkkilaisten viisumivapaudesta. Mistähän Venäjä käy kauppaa?
Armeijan suorittaman vallankaappauksen takana pitää olla lähes koko armeijan ylijohdon. Jos näin ei ole, hanke voi johtaa ryhmittymien väliseen valtataisteluun. Näin piti Turkissakin olla, mutta jokin operaatiossa petti. Kaappausta edeltäneinä viikkoina tapahtui jotain outoa. Turkin presidentti muutti politiikkansa täysin Venäjän suhteen ja pyysi anteeksi sotilashävittäjän alas ampumista Turkin ja Syyrian rajalla. Verivihollisista oli tullut yhdessä yössä ylimpiä ystäviä. Suhteet alkoivat lämmetä kuin keväinen föhn-tuuli.
Suhteiden lämpenemisen jälkeen Turkin armeija yritti vallankaappausta, mutta kaappaus kuivui kokoon. Armeijan ylijohto ei lähtenyt mukaan ja osa kenraalikunnasta teki tenän. Turkin armeija ei ole aivan niin yksituumainen kuin annetaan ymmärtää. Armeijassa on eri suuntauksia, joista osa kannattaa Yhdysvaltoja ja osa Venäjää. Venäjä-mielinen osa armeijaa ilmeisesti kieltäytyi operaation käynnistimisestä viime hetkellä, koska Erdogan ja Putin olivat nyt samassa leirissä. On epäuskottavaa, etteikö Erdogan olisi ollut tietoinen hankkeesta. Hän teki erittäin viisaan vedon Putinin kanssa, mikä pelasti hänet.
Vallankumousyrityksessä oli paljon amatöörimaisuuksia, jolloin jokin suunnitelmassa meni pahasti pieleen. Armeija ei lähde operaatioihin, jos se ei tiedä onnistuvansa varmasti.
Olisiko niin, että Putin osasi jälleen vetää oikeasta narusta? Hän pelasti Erdoganin, ja Erdoganin kiitollisuuden velalla ei ole enää rajoja. Se, että Venäjän presidentti häärii myös Yhdysvaltojen presidenttivaalien takapiruna, osoittaa Putinin arvaamattomuutta. Putinille on pakko nostaa hattua. Hän on kieltämättä oman kansakuntansa johtaja ja manipuloinnin mestari, joka nostaa keinoja kaihtamatta Venäjää taas maailmanpolitiikan parrasvaloihin.