Minna Karvosen ”pömpelillä” on ranskankielinen nimi. Se kuulostaa kauniilta ja on suomeksi ”Suurenmoinen Herra Kukko ja hänen kuningaskuntansa”. Kanakabinetti on yksi Seitsemän otosta -yhteisnäyttelyn valokuvateoksista. Karvosen teoksessa korostuvat näyttelystä nousevat teemat: sarjallisuus, erilaiset tekniikat ja kokeellisuus.
Kuusamossa avoimessa yliopistossa valokuvauksen perusopinnot suorittaneiden lopputöiden yhteisnäyttely on esillä pop up -galleriassa Ervastin aukion laidalla. Esillä on seitsemän näkökulmaa ja tapaa tehdä ja esittää valokuvataidetta.
Seitsemän otosta -näyttelyssä on esillä Linda Laaksosen vaikuttava valokuvasarja, jossa nuori nainen kuvaa sitä miltä masennus pään sisällä tuntuu ja näyttää. Pelkistetty ilmaisu tekee aiheesta karun kauniin. Mari Ollilan kuvissa yhdistyvät nykyisyys Kuusamon keskustassa ja vanha-aika. Päivi Laineen teosten innoittaja on tekniikka. Laineen kuvien lähtökohtana on kameraton valokuvaaminen ja lopputulos digitaalinen leikki. Aku Kallunki esittää näyttelyssä time lapse -videoteoksen, jossa on käytetty yli 8 000 valokuvaa.
Minna Karvonen on koonnut kanamuotokuvista kabinetin, Mika Ritola tutkinut räntäsateen estetiikkaa ja Jouni Ronkainen hakenut tekniikan 1800-luvulta perhojen kuvaamiseen.
Vanhoista esineistä kierrätyshengessä tehdyssä teoksessa on muotokuvia kanoista ja kukoista. Minna Karvonen päätyi aiheeseen osittain ihan käytännön syistä.
– Katukuvaus kiinnostaa minua, mutta nyt kun asun maalla ja kanat ovat siinä kotona helposti kuvattavina, päädyin niihin.
Kotona kuopii yhdeksän kanaa ja kaksi kukkoa, jotka eivät kuuntele kuvaajan ohjeita.
– Rakensin navettaan kanastudion, jossa suurin homma oli houkutella kanat paikalle, kuvausalustojen päälle ja olemaan kuvassa.
Muotokuvissa on yleviä asentoja, persoonallisia pään kallistuksia ja tepastelua, vanhaa sinistä ja kuninkaallista punaista.
– Kuriositeettikabinetit ja kerroksellisuus kiehtovat minua. Ennätin käydä itäblokin ikivanhoissa ja kummallisissa museoissa esimerkiksi Prahassa. Sen ajan museoiden vitriineissä näki mitä kummallisimpia esineitä, joiden kautta kerrottiin historiaa sellaisena, kun se haluttiin nähdä.
Tämä kabinetti tekee samoin. Karvonen haluaa, että kanat nähdään yksilöinä.
– Ei tyhminä tuotantoeläiminä vaan persoonallisina eläiminä, joilla on koko ajan menossa monenlaista kahinaa ja kohinaa.
Kahina jatkuu Mika Ritolan teoksessa. Graafinen valokuvatriptyykki on syntynyt pitkällä valotusajalla ja kameraa liikuttamalla. Uusi tyyli löytyi lopputyön aihetta etsiessä, kävelyretkellä Kirkkosaaressa räntäsateella.
– Kuviin syntyi kiehtovia sävyjä ja muotoja hienovaraisia vivahteita.
Ritola ei nimennyt teostaan, yritti kyllä, mutta luovutti. Aihe saa jäädä auki.
– Minun huomioni kiinnittyy siihen mitä yksityiskohtia kuviin on tarttunut. Toivon, että kuvat tuottavat sopivasti hämmennystä, päänvaivaa ja esteettisiä elämyksiä.
Lähes 30 vuotta perhokalastusta harrastanut Jouni Ronkainen esittelee näyttelyssä sitomansa Metso-perhot lukunurkkauksessa selailtavana kirjana.
– Syanotypia eli sinivedostekniikassa mustavalkoisen kuvan negatiivi valotetaan UV-lampun tai auringonvalossa akvarellipaperille. Lopputulos on uniikki taideteos, jossa yhdistyvät valokuva ja grafiikka.
Uniikki perhokirja on osasuunnitteilla olevaa ”taiteellisempaa” perhokirjaa.