Miltä sinä näyt­tä­sit runona? – Katso vi­deol­ta tun­nis­tat­ko, ketä tämä ru­no­muo­to­ku­va esittää

Jos ihminen sanoo, että minulla on huono itsetunto, hän sanoo sen usein kuin veriryhmänsä eli kuin asian, jolle ei voi tehdä mitään. Itsetunto on kuitenkin osa itsetuntemusta, ja jos tutustuu itseen, itsetunto kasvaa, Sari Maanhalla sanoo.

Kuva: Sari Maanhallan albumi

Tämän taitelijan ateljee on helposti mukana kulkevaa mallia. Itse asiassa Sari Maanhalla voi pystyttää työhuoneensa melkein mihin tahansa, mistä löytyy kaksi tuolia, pöytä sekä hieman rauhaa. Lisäksi hän tarvitsee vain mallin, jota katsella ja kynän, jolla kirjoittaa.

Varsinaisen luomisprosessi etenee niin, että Maanhalla katselee malliaan, tekee muistiinpanoja näkemästään ja katselee sitten hieman lisää. Sen jälkeen on aika kumartua kirjoituspöydän ääreen.

Kymmenkunta minuuttia myöhemmin malli saa käteensä tai halutessaan kuulee luettuna itseään kuvaavan runon, niin sanotun runomuotokuvan.

– Runomuotokuvan tekijältä tarvitaan mielenkiintoa toista ihmistä kohtaan. Samalla lailla kuin taiteilijoille tulee halu maalata ihminen, runoilijalla tulee sama halu runomuodossa. Siitä asti, kun runoilijoita on ollut olemassa, on ollut olemassa myös intohimo selvittää, miten toisen ihmisen saa ikuistettua sanoiksi, Maanhalla sanoo.

– Mallilta taas vaaditaan rohkeutta, että hän uskaltaa tulla tuntemattoman katseltavaksi. Molemmilta osapuolilta vaaditaan myös heittäytymistä, hän lisää.

Katso videolta, kun Sari Maanhalla lukee Suvi Peltolasta valokuvan perusteella kirjoittamansa runomuotokuvan.

Onko näköinen?

Sari Maanhalla kirjoitti ensimmäiset runomuotokuvansa jo 1990-luvulla. Niihin hän ikuisti työpaikallaan päiväkodissa hoidossa käyneitä lapsia. Tilauksesta ja erilaisissa tapahtumissa kiertäen Maanhalla on tehnyt runomuotokuvia viimeiset kymmenkunta vuotta.

Vuosien mittaan hänelle on käynyt yhä selvemmäksi, mitä runomuotoisessa muotokuvassa onnistuminen vaatii ja toisaalta siitä, miksi runomuotokuvat onnistuvat koskettamaan mallejaan niin syvästi.

– Minulla on sellainen teoria, että meillä kaikilla on sisimmässämme olemassa maaginen ja lapsenomainen minä, ja runomuotokuva osuu juuri siihen. Olen myös sitä mieltä, että jokaisen äidinkieli on runous. Siksi ihmisillä on halu nähdä runon kielellä, miltä he itse kukin näyttävät.

Maanhallan runomuotokuvissa vilisee ahkeraan luonnosta kumpuavaa sanastoa ja kielikuvia. Myös kalevalaiset taruhahmot kuten erilaiset metsänneidot ovat usein läsnä hänen teksteissään.

Niiden kautta Maanhalla tuo esille oman näkemyksensä siitä, millaisia puolia hänen kulloisenkin mallinsa persoonasta löytyy.

– Mielestäni kansantarujen hahmot ovat ihmisen arkkityyppejä ja runomuotokuvissa peilaan mallejani pitkälle juuri arkkityyppisen ajattelen kautta. Jokainen voi löytää kansanperinteen hahmoista arkkityyppisen oman minän eli arkkityypin kautta hoksata, että minussahan on tuollaisiakin puolia.

Omaksi arkkityypikseen Maanhalla nimeää Kultaisen naisen. Siihen on tapana yhdistää luonnon ja elämänvoiman kunnioittamiseen liittyviä asioita sekä ajatus uusista mahdollisuuksista: jokaisen uuden päivän alussa ihminen voi itse päättää, suhtautuuko elämään myönteisen avoimesti vai haraako vastakarvaan.

Kaiken kaikkiaan Maanhalla löytää Kultaisesta naisesta paljon sellaista, jota tunnistaa arvostavansa, mutta runomuotokuvien arkkityypit eivät sellaisenaan edusta mallejaan.

– Elämme maailmassa, jossa on paljon palasia, joita pitäisi klaarata koko ajan. Kaikki mitä kohtaamme päivittäin herättää paljon tuntemuksia, ja jos meillä ei ole itsetuntemusta, pompimme sinne tänne kuin superpallot. Arkkityypin avulla hahmottamalla tai muuta kautta tuleva itsetuntemus voi auttaa meitä suunnistamaan tässä ajassa.

Itsetuntemuksen kautta karttuvaa kykyä suunnistaa ajassa tarvitaan myös esimerkiksi silloin, kun Maanhalla ojentaa mallilleen tätä esittävän runomuotokuvan.

– Sen avulla saa selville, mitä toinen ihminen näkee minussa. Sitten vaaditaan itsetuntemusta, jotta voi päättää, että allekirjoitanko tuota näkemystä vai ei.