Maakunnat eivät voi tulevassa sosiaali- ja terveyspalvelujen (sote) uudistuksessa jättää alueita täysin heitteille. Ei siinä ole järkeä, Kuusamossa perjantaina vieraillut sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila, ps. sanoi.
– Koillismaalle jää palveluja, se on selvää. Ei voida ajatella, että esimerkiksi flunssapotilaat menevät vastaanotolle Ouluun. Miksi maakunnissa näin tehtäisiin ja haluttaisiin tyhjentää maakunta?
Mattilan mielestä hajautettu palvelutuotanto tulee toimimaan edelleen. Koillismaalla palvelujen jäämistä puoltavat etäisyydet ja väestöpohja. Koillismaa on vahva osa Pohjois-Pohjanmaa, ministeri sanoi.
– Uskon, että leikkaustoimintaa säilyy Kuusamossa. Ei maakunta voi hoitaa kaikkea ja Oulun yliopistollisessa sairaalassa loppuvat seinät.
Valmisteilla olevasta sote-mallista Mattila totesi, että monenlaista on kokeiltu vuosien varrella. Nyt kokeillaan uutta mallia, joka pitäisi saada voimaan vuoden 2019 alusta. Ei siitä varmaan tule täydellistä, mutta potilaiden hoito on turvattava, Mattila sanoi.
Sote-uudistukseen kuuluvasta valinnanvapaudesta Mattila oli sitä mieltä, että se kohtelee ihmisiä eri tavalla riippuen siitä, missä päin Suomea he asuvat.
– Maakunnat ovat kuitenkin perälauta ja onko systeemiin oikea ratkaisu palveluseteli vai joku muu. Asiaa viilataan parhaillaan.
Valmisteilla on parhaillaan myös alkoholilain muutos, joka toisi esimerkiksi kauppoihin nykyistä vahvempia oluita ja siidereitä sekä pienpanimoiden myyntiä vapautettaisiin.
Mattila kutsui lakiehdotusta Rehulan (perhe- ja peruspalveluministeri) laiksi, joka on parhaillaan lausuntokierroksella. Hän sanoi tyytyvänsä esityksessä hallituspuolueen linjauksiin.
– Alkon monopoli on hyvä ja kotimainen patentti. Uudistusesityksellä halutaan muun muassa tukea pienpanimoiden toimintaa. Vähittäiskaupoilla on asiassa oma roolinsa.