Pääkirjoitus
Ravintolatyöntekijöitä on tullut nykyajan lentojätkiä ja -naisia, jotka reissaavat töiden mukana ympäri maata. Moni kokki ja tarjoilija työskentelee talvet pohjoisen hiihtokeskuksessa, on työttömänä kevään ”rospuuttoaikana”, kunnes työllistyy kesäksi Hangon tai Naantalin kaltaisiin kesäkohteisiin.
Työn perässä kulkeminen on historian saatossa tullut tutuksi koillismaalaisille. Ennen koneellisen metsätalouden syntyä eri puolella Suomea sijaitsevat suuret metsätyömaat työllistivät sesonkitöihin jopa satoja miehiä kerrallaan.
Rukan, Kuusamon ja Koillismaan talous sykkii matkailusesonkien tahdissa. Viikot hiihtolomalta pääsiäiseen eletään kiihkeintä vaihetta, jolloin yritysten tarve palkata työntekijöitä on merkittävästi suurempi kuin esimerkiksi toukokuussa.
Kuusamossa yhdeksän kymmenestä sesonkityöntekijästä on paikallisia ja loput reissutyöläisiä, joita on useita kymmeniä. Yritykset suosivat mahdollisuuksien mukaan paikallisia, sillä tulijan asumisen järjestäminen vaatii viitseliäisyyttä ja rahaa sekä työntekijältä että työnantajalta.
Reissutyöläiset ovat usein nuoria ja perheettömiä, jolloin jatkuva muuttoruljanssi ei vaadi kohtuuttomia ponnistuksia. Useimmat tekevät reissutyötä aikansa mielellään, mutta iän karttuessa pyrkivät vakiintumaan yhdelle paikkakunnalle.
Ruka ja muut pohjoisen lomakohteet eivät pyörisi ilman reissutyöläisiä. Heidän työpanoksensa takaa, että matkailijat pystytään palvelemaan.
Koillismaan kannalta olisi edullista saada mahdollisimman moni sesonkityöntekijä asettumaan seudulle asumaan. Se on helpommin sanottu kuin tehty, ja oikeastaan ainut keino on ympärivuotisten työpaikkojen määrän kasvattaminen. Alueen tavoitteena on olla ympärivuotinen matkailukeskus, mikä on tärkeää myös työllisyyden näkökulmasta.
Vakituinen työpaikka sitoo paikkakuntaan myös henkisesti, kun ihminen saa mahdollisuuden suunnitella elämäänsä pidemmälle kuin yhden sesongin mittaisesti.