Pääkirjoitus
Ihminen on käynyt kuussa, laskeutunut valtamerten syvyyksiin, mutta täydellisesti toimivaa muikunperkauskonetta ei homo sapiens -laji ole vielä onnistunut kehittämään. Huimien tietoteknisten askeleiden lisäksi riittää ihmiskunnalla odotettavaa tulevaisuudelta.
Koillismaalla on käytössä kaksi kalanperkauskonetta, toinen Posiolla ja toinen Kuusamossa, jotka toiseksi eivät täysin pärjää muikulle. Haasteena on, että kone ei kykene perkaustyöhön, jos muikut eivät ole tasakokoisia. Nuottamuikkujen lajittelu taas ottaa niin paljon aikaa, että muikut ehtii samassa ajassa perata käsin.
Kalankäsittelyssä ongelmana on työvoiman saatavuus. Ensimmäisen version muikunperkauskoneesta keksineen Leevi Suonnansalon mukaan koneen keksimisellä on kiire, sillä nuoret eivät ole kiinnostuneita muikkujen puhkomisesta (KS 9.10). Suonnansalon arvion mukaan Posion Mourusalmen kalasataman perkaajien keski-ikä on 70 vuotta.
Perkaajien ikääntymisestä huolimatta kalastus ei ole Koillismaalla auringonlaskun ala, vaan kotimaisella luonnonkalalla on tulevaisuutta. Valtamerien kalakannat ovat hupenemassa. Maailman luonnonsäätiö WWF:n mukaan 85 prosenttia maailman kalakannoista on kestävyyden rajoilla tai ylikalastettuja.
Suomessa syödystä kalasta yli 70 prosenttia tuodaan muualta, mikä on ympäristön kannalta kestämätöntä ja kansantaloudellista tuhlausta. Suosituimpia tuontikaloja ovat kasvatetut lohikalat ja tonnikalat. Alan toimijoiden ja poliitikkojen yhteisenä tehtävänä on keksiä, miten kotimainen kalan houkuttelevuus kuluttajien silmissä saadaan nousuun. Kuluttajilla, meillä kaikilla, on tunnettava vastuumme kalatiskillä.
Uhanalaisten sijaan WWF kehottaa suosimaan tuttuja kalalajeja: ahventa, muikkua, sisävesien siikaa ja särkikaloja. Roskakalana pidetystä särjestä tehdään Kuusamon kalatalolla särkimassaa, joka on maukas ruuan raaka-aine. Ken ei usko, maistakoon.