Mennä viikolla 2.7.2015, Seppo Ervasti kirjoitti tässä meidän ikiomassa Muikussa: ”Ei Käylää ole unohdettu”. Minulla oli mieli heti vastata kirjoitukseesi, mutta lähdin muutaman päivän reissuun.
Ehtineepä tuota vieläkin, eiväthän asiat vanhene.
Kiitos ensinnäkin, Seppo, ylimääräisestä natsasta ansioluettelooni. En ole koskaan ollut Kuusamon seurakunnan kirkkoneuvostossa, haluja kyllä olisi ollut, olen ollut vain kirkkovaltuustossa.
Olen Käylän Rajaseutukirkon kanssa samanikäinen, siis mie käyläläisenä. Heinäkuun 16 pv 1957, tulin Käylän piirin terveyssisareksi. Kirkon ja pappilan rakennustyöt aloitettiin 29.7.1957.
Väinö-appeni oli muiden paanajärveläisten mukana kirkkoa puuhaamassa, tuleva siippani Matti oli kirvesmiehenä kirkkoa rakentamassa. Olimme ensimmäinen käyläläinen pari, joka kirkossa on avioon vihitty. Olen myöhemmin ollut monella tapaa kirkon toiminnassa mukana: mm vihkiryijyn ja arkkualban teossa muiden Käylän naisten kera.
Olen ollut partion, Käylän Kiehisten, diakonian ja Yhteisvastuun tilaisuuksia järjestämässä. Nämä kaikki seikat ovat saaneet minut puolustamaan kirkon toimintoja.
Rajaseutukirkkoa lapsenkengistä nuoruusvaiheen kasvukipuihin ja aikuisuuteen olen seurannut kaikkien rajaseutupappien aikana. Olen ollut todistamassa v.1964, kun Käylän Rauhanyhdistyksen toimesta olivat vartijat palauttamassa kirkkomatkalla olevia ja kirkkoon meneviä, etteivät uskolliset jäsenet olisi menneet väärille tulille lämmittelemään.
1970- luvun Rauhanyhdistyksen hoitokokoukset ovat muistissani. Mistäkö tiedän! Puhutelluista useista tuli Terveystalolle minun asiakkaitani: unettomuuden, masennuksen ja verenpaineongelmien vuoksi. Monet murheelliset tarinat kuulin, ja nenäliinoja kului. Lääkkeeksi sanoin vain: Vaikka yhdistys erottaa, ei Jumala erota. Jokaisen henkilökohtaiseen terveys-seurantakorttiin lääkärin ohjeen mukaan kirjoitin, mitkä seikat johtivat em ongelmiin.
On tietysti jokaisen yhdistyksen oma asia miten laumastaan huolta pitää, mutta sitä pidin pahana, että jotkut sekä Kuusamon seurakunnan että rajaseutupapit osallistuivat puhutteluihin.
18.12.1997 KS uutisoi Kirkkovaltuuston kokouksesta ” Käylän toiminnot puhuttivat”.
Arja Kilpivaara ja mie puheenvuoroissa esitimme, että Rajaseutupiirin lakkauttamisen takia ei Käylän toimintoja lakkautettaisi. Kirkkoherra Karvonen lupasi ”jumalanpalvelusten lukumäärä Käylässä voidaan sovittaa käyläläisiä miellyttävällä tavalla”.
”Kylällä on ollut keskimäärin kaksi jumalanpalvelusta kuukaudessa. Jos joku niitä kaipaa, ei mikään estä niitä pitämästä, totesi kirkkoherra Karvonen” ( KU 23.12.1997)
Kauniita sanoja. Jumalanpalvelukset ovat kyllä nykyisin vain joskus toisinaan.
Nyt, Seppo, on muistelun aihetta.
KS uutisoi kissankorkuisin kirjaimin 16.4.2004. ” JOPA KÄYLÄN KIRKON MYYNTI MAHDOLLISTA”. Kuusamon seurakunnan seurakunnallinen toimikunta oli kyseisen uutisen takana. Emme käyläläiset olleet uskoa silmiämme, olihan aprillipäivästäkin jo kaksi viikkoa.
Muikun Lukijoiden palsta täyttyi käyläläisten kirjoituksista. Totta kai miekin kirjoitin, ja ilahduin kovin entisen rajapappi Martti Kallungin kiittelystä. ( KS 22.4.2004 ).
Vai ei Käylää ole unohdettu! Sehän meinathin melekhein elävältä hauthan laittaa.
Toinen taisto käytiin leirikeskuksen tiimoilta. Suuri osa seurakunnan viranhaltijoista ja työntekijöistä piti Soivion leirikeskusta Käylää parempana.
Naurettavia todistuksia Soivion puolesta: Käylässä on uimaranta liian kaukana Hietalahdessa, vaikka sama Kitkajoki vieressä virtaa ja pienellä toimella saataisiin uimaranta. Maantie on liian lähellä: maantie voipi viedä opetuslapset leiriltä Käylän houkutuksiin, kauppaan ja Korpihoville.
Käylässä muualta tulleiden leiriläisten johtajat: papit ja diakonit kiittelivät sitä, että kirkko on lähellä, helpottaa opetustyötä. Ruka on lähellä, säästöjä tulee leirin matkakustannuksissa. Muutkin Kuusamon nähtävyydet: Oulanka könkäineen ja kanjoneineen ovat vieressä. Soiviosta tulisi matkaa huikonen ja poronkusemat päälle.
Onneksi järki voitti, vai oliko Soivion homeongelmalla ratkaiseva merkitys.
Kaikkien Rajaseutukirkon vaiheiden ja kommellusten takia jaksan siltikin uskoa oikeuden ja järjen voittoon. Käylän Rajaseutukirkkoon liittyy paljon perinteitä, ei kai seurakunta ensimmäisenä ole niitä hukkaamassa. Uskoni Jumalaan ei ole kyllä koskaan horjunut, vaikka lupasin itselleni, että eroan, en kirkosta, mutta Kuusamon seurakunnasta, jos kirkko myydään.
Oulun aikainen sielunhoitajani ”Jösse”, Tuomiokirkkoseurakunnan lehtori Hjördis Oivo, muistutti meitä raamattupiiriläisiä: ” Aina kannattaa pitää astiaa tipan alla”. Mutta kun Käylässä ei tiedä, koska niitä ”kallita hunajanpisaroita” tiputetaan. Kun tietäisi edes pari kuukautta eteenpäin jumalanpalvelusten ajat, jos ei jatkuva määräaikoihin tapahtuva jumalanpalvelus ole mahdollista. Eihän tässä muu auta kuin odottaa kiltisti kirkkoherranvaalia. Sitten voin uutta kirkkoherraa ruveta toiveillani ärsyttämään.