Mys­tee­ri­nai­nen antoi uniikin mal­ja­kon

Porilainen Tero Aalto sai kiukkuiselta naiselta tämän maljakon, jota Pentikillä epäiltiin uniikkikappaleeksi.
Porilainen Tero Aalto sai kiukkuiselta naiselta tämän maljakon, jota Pentikillä epäiltiin uniikkikappaleeksi.
Kuva: Tero Aalto

Porilaisen Tero Aallon käsiin ajautui erikoisella tavalla Pentikin maljakko. Eräänä iltana hänen taloyhtiönsä pihalla tuntematon nainen heitti omaisuuttaan roskiin. Naiselta tippui oranssi maljakko, jonka hän Aallon huomatessaan ojensi tälle.

– Hieman sekavanoloinen nainen huusi kiukkuisena muuttavansa pois. Hän antoi maljakon, sanoi sen olevan arvokas ja käski laittaa siihen ruusuja, Aalto kertaa.

Mistä nainen oli maljakon saanut tai miksi hän päätti antaa sen pois, ei koskaan selvinnyt.

Aalto vei maljakon sisään ja alkoi tutkia sitä. Pohjassa luki Pentik, joten hän yritti internetin avustuksella selvittää maljakon arvoa. Vastaavaa maljakkoa ei kuitenkaan heti löytynyt Pentikin valikoimista, joten hän otti yhteyttä valmistajaan.

– Pentikiltä kerrottiin, että maljakko näyttää olevan Puutarhan vuosi -keramiikkaa vuodelta 2007. Puutarhan vuosi -sarjan jokaista teemaa valmistettiin rajoitettu määrä. Jos maljakko on numeroitu, se kuuluu sarjan syyskuu-teemaan.

Aallon maljakkoa ei kuitenkaan ole numeroitu.

– Se voi kuulemma olla uniikki Pentik Studion tuote. Kysyin vielä uudestaan maljakon arvoa, mutta en ole vielä saanut vastausta.

Mainos
Koillissanomien pelit

Pelaa Koillissanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä