Yrjö Sahanne istuu autossa kuusamolaisen marketin täpötäydellä parkkipaikalla. Hän odottaa autossa vaimoaan, joka tekee marketissa ruokaostoksia.
– Kauppa-asioille tulimme. Käymme Kuusamossa noin kerran viikossa.
Pariskunta on ajanut kauppamatkalleen naapuripitäjään Posion Anetjärveltä.
Ulkona on napakka -20 astetta pakkasta ja usvaa ilmassa. Autoa ei käytetä turhaan, vaan vain välillä – lämmitykseen ja etteivät ikkunat aivan höyrysty.
Yöllä oli Anetjärvellä elohopea laskenut näyttämään alle -25 astetta.
Aikaisemmin alennusmyynnit saattoivat kiinnostaa enemmän, mutta enää Sahanne ei kerro alennusmyynteihin varta vasten lähtevänsä. Eipä hän toki pistä hanttiin, jos alennus tarvistavarasta saattuu kohdalle.
– Ei tässä enää juosta alennusmyyntien perässä, mies kuvailee hyväntahtoisesti.
Toppavaatteisiin pukeutuneet ihmiset kiiruhtavat marketin parkkipaikalla ostoksiaan kantaen. Kuljettajat ajelevat hiljaa etsien harvoja vapautuvia paikkoja.
Sahanteen autoradiosta kuuluu kevyttä amerikkalaista musiikkia. Rhiannan tai vastaavan sorjan laulajataren ääntä tanssitetaan radiossa kuin syntetisaattorilla tehtyä laulua.
Sahanne on muuttanut Kotkan suunnalta Posiolle pikkuhiljaa, ostettuaan vuonna 2005 asutustilan.
– Aluksi tila oli tarkoitettu metsästystukikohdaksi. Pikkuhiljaa täällä tuli vietettyä pidempiä ja pidempiä aikoja eläkkeelle pääsyn myötä.
Hän kertoo asuneensa Posiolla melkein vakituiseen jo ainakin viisi vuotta.
– Vaimo tuli perässä parisen vuotta sitten.
Posiolle Sahanteet veti pohjoisen rauha.
– Koillissanomat taisi otsikoida jutun vuonna 2005 tai 2006 tilan ostosta, että ”Etelän mies pääsi pohjoiseen”.
Tilan ylläpitoa etelän mies kertoo jatkavansa, ainakin niin kauan kuin kuntoa riittää.
– Rakennuskantaa ei pitäisi päästää täälläkään rapistumaan, hän palaa vanhan lehtijutun ajatukseen.
Hyvin on Koillismaalla viihdytty, hän kertoo ja toteaa kiertäneensä lämpimät maat nuorempana.
Tämän viikon kauppareissulla Sahanteella on asiaa myös koneyritykseen. Polttopuuntekoa helpottava halontekokone vaatii vielä muutostöitä.
– Halontekokoneen suunnitellut parannukset vaativat yllättävänkin paljon tekemistä. Kone muutetaan traktorikäyttöisestä sähkömoottorilla toimivaksi ja samalla siitä tehdään oikeakätisestä vasenkätinen.
Koillismaan rauhaan Sahanne ei ole pettynyt. Ainoa hankaluus tulee puheeksi postinkulusta keskusteltaessa. Se ei kuitenkaan Sahanteille merkitse paljoakaan.
– Tänne on tultu olemaan – ja jäämään.
Valo vähenee Kuusamolaisen marketin yllä. Autoja suuntaa teilleen. Uusia hakeutuu vapautuville paikoille pakokaasuja tuprutellen. Muutamissa parkkeeratuissa autoissa istuu kuski – kuten Sahanne – kaupassakävijää odotellen.