Oli vuosi 1968. Tsekkoslovakian miehitys oli menossa ja totta. Jännitteet kasvoivat kaikkialla niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Isäni Niilo tuli tuolloin yhtenä iltana kotiin Multasniemelle kirkonkylältä, jossa hän oli ollut kunnan asioiden parissa ja päätöksenteossa. Hän totesi tuloaskareidensa jälkeen muistaakseni tarkalleen ”Kunpa sotaa ei tulisi.”.
Mitä nämä sanat merkitsivät? Mitä ne pitivät sisällään? Varttuvana nuorukaisena ne jäivät mieleeni. Ne ovat palautuneet muistoihini aika ajoin ja etenkin tänäisenä hetkenä, Suomen 100 - juhlavuonna ja jännitteiden kasvaessa ympäri maailmaa. Jännitteiden aistiminen Kuusamon kaltaisella raja-alueella oli varmaan käsin kosketeltavampaa, ja päättäjillä enemmän tietoa tapahtumista.
Vakaasti lausuttuihin sanoihin sisältyi toivo, sodan käyneen ja kokeneen tuntemukset nimenomaan toivosta. Muutoin emme keskustelleet sodasta. Se oli terapiaa silloisissa oloissa. Vaikka me silmäilemme usein taaksepäin vierineisiin aikoihin, niin sanoissa saattoi olla katse tulevaan. Toivo rauhan ajan säilymisestä on kantanut ihmisiä ja meitä suomalaisia eteenpäin kohti vakaampaa kansan kotia.
Tänään sota on keskuudessamme kirjallisuuden ja elokuvien muodossa. Itsenäisyyden juhlavuonna kiinnostus sotahistoriaan on kasvanut. Samanaikaisesti meille välitetään ajantasaista kuvaa jatkuvasta sotimisesta ympäri maailmaa. Joutuu kysymään, miksi Euroopan puitteissa lähellä meitä pyritään tarkoituksellisesti luomaan jännitteitä. Tällaisten jännitteiden luomisen päämääränä ei näyttäisi olevan rauhan saavuttaminen taikka hyökkäyksen torjuminen valtion puolustamiseksi. Afrikassa käytävien sotien osalta nousee kysymys, mitä vielä suurempaa pahuutta niillä estetään.
Sodan raakuus, mielettömyys ja samat pelot toistuvat maailman eri kolkissa. Pelko on pahempaa kuin todellisuus. Maailman yleisin kokemus on kärsimys. Kärsimysten keskellä ihmisiä maan päällä askarruttaa, onko oikeutettua sotaa. Suojeleeko sota elämää?
Oikeutusta voidaan hakea sodan ihmistä ja yhteiskuntaa turvaavalla päämäärällä. Valtiovallan luomalla ulkoisella järjestyksellä pyritään ylläpitämään rauhaa ja kansalaisten turvallisuutta. Niissä puitteissa meillä ihmisillä tulisi olla mahdollisuus elää vapaata, ihmisarvoista elämää. Samalla tulisi mieltää ”Älä tapa” –käskyn sisältö. Se kieltää yksityistä ihmistä ottamasta oikeutta omiin käsiinsä.
Sota on äärimmäinen tilanne; kuolema on jatkuva tuttava, joka pakottaa miettimään asioita eri tavalla. Sodan keskellä rukous on ainut toivo.
Ajattelen, ettei ihminen voi muuttua. Nykyihmisetkään kaiken sivistyksen keskellä eivät kykene rakentamaan kestävää rauhaa ja täydellistä oikeudenmukaisuutta. Aina löytyy vallan pyyteisiä ihmisiä ja tahoja erilaisia jännitteitä luomaan.
Meitä suomalaisia kohtaavat uhat itsenäisyytemme juhlavuonna eivät ole perinteistä sotaa. Ne ovat pikemminkin siviiliyhteiskuntaan kohdentuvia asioita. Teknologisen kehityksen myötä yksityisyys on katoamassa.
Lähestyvään itsenäisyyspäivään ja jouluun kuuluvat toivo, rakkaus ja usko. Emme saa unohtaa kiitollisuutta suomalaisten sotilaiden sitkeydestä. Kiitollisuuden tulee jatkua, kun elävien sukupolvien välittämä tietoisuus sota-aikaan katkeaa. Luottamus Jumalan varjelukseen johdattaa kansakuntaamme uudelle vuosisadalle, kun kuljemme yhdessä ja yhtenäisenä.
