Ihmisten luontosuhteen arvioinnissa kulttuurimaantieteen ja luonnonmaantieteen varhaisin pohja on ammoisissa lähtökohdissaan lähes samanlainen. Nykyiset tarkemmat arkeologiset kaivaustutkimukset ovat paljastaneet vanhoja vaellus-, metsästys- ja kauppateitä sekä asuinalueita jo villiintyneiksi kasvaneissa metsissä, viidakoissa, kivisillä muinaisrannoilla tai aavikoilla.
Tutkijat ja aivan tavalliset retkeilijät voivat luontoäidin helmassa kulkiessaan löytää joissain paikoin jatkuvasti lisää merkkejä aiemmista asuinpaikoista kerrostumineen. Meitä lähellä olevia vanhimpia esimerkkejä löytyy pitkin Pohjolaa aivan Jäämeren rannoille saakka.
Yksittäisiä esinelöytöjä on eri aikakausilta tehty Pohjolassa paljon, ja monet rautakauden kalevalakorummekin jatkavat upeuttaan uusittuina malleina. Luonto kerrostumineen on hyvä maapallon ajallisen ja ekologisen kehityksen tietopankki ja historiankirja.
Vapaa, rakentamaton luonto on mielenkiintoinen ja arvokas tutkimuskohde kunkin alueen kehittymisestä ja muutoksista. Maamme 19 luonnonpuistoa ovat Metsähallituksen hoidossa. Ne on perustettu tieteellisiin tarkoituksiin tutkimusta ja luonnonsuojelua varten. Ne säilytetään laajempina luonnontilaisina vertailualoina, joissa muutoksia voidaan seurata tarkemmin muun luontoympäristön kanssa.
Niissä kulkeminen on yleensä luvanvaraisesti sallittua vain tutkijoille. Joissakin luonnonpuistoissa on retkeilijöille vaellusreittejä nuotiopaikkoineen. Niiden poluilta ei kuitenkaan saa poiketa.
Pohjoismaissa on upeita kansallispuistoja, joissa retkeiltäessä etenkin suven aikaan saa unohtumattomia elämyksiä ja paljon tietoja luontoympäristöistä. Olemme kulkeneet niissä monissa perheemme kanssa eri vuodenaikoina. Meillä on ollut pitkäaikaiset etappipaikkamme Jäämeren tuntumassa Norjan Varangin niemimaalla ja Lapin tunturien läheisyydessä Enontekiöllä.
Halki vuosikymmenten olemme vuosittain vierailleet Koillismaalla Oulangan, Syötteen ja Riisitunturin kansallispuistoissa sekä Rokuan kansallispuistossa ja Hossan alueella, mikä nyt on nuorin Suomen kansallispuistoista. Haluamme palata yhä uudestaan niiden tarjoamien luonnonihmeiden pariin.
Maahamme on vuosien saatossa perustettu 40 kansallispuistoa, ja lisää haluttaisiin perustaa kuten Posiolle kaavailtu Korouoman kansallispuisto. Koillismaalla on lisäksi kiitettävästi suojeltuina alueina myös erilaisia luonnon- ja aarnimetsiä ja monia todella hienoja maisemakokonaisuuksia. Tällaisia ovat Kylmäluoman alue Taivalkoskella ja Hirsiniemi Posion Livojärvellä.
Kansallispuistoissa tai niiden läheisyydessä on hyvin varustettuja luontokeskuksia, joista saa asiantuntevaa opastusta ja karttoja. Kansallispuistoissamme retkeily on viime aikoina saavuttanut suuren suosion. Niiden todellinen merkitys on alkanut kiinnostaa enemmän luontomatkaajien lisäksi myös suurta yleisöä ja kaupunkiväestöämme sekä ulkomaisia turistejamme.
Luonnonpuistoissa ja kansallispuistoissa tehty tutkimustyö antaa jatkuvasti tietoa siitä, miten ympäristömme kestokyky muuttuu. Miten globaalinen kotimme on kelvollinen kaikenlaisille arvokkaille elämänmuodoille, myös luonnon kiertokulussa elintärkeille pieneliöille ja näkymättömille mikrobeillekin? Ne antavat samalla tietoa maapallomme monimuotoisuutta tuhoavista tekijöistä, olkoon ne sitten ihmisten tai muiden eliölajien tai luonnonkatastrofien tai luonnonilmiöiden aiheuttamia.
Monissa maissa on alettu tiedostaa yhä paremmin metsien laaja-alainen merkitys ja ennen kaikkea niiden oikea hoito ilmastonmuutoksenkin kannalta. Metsien hoito ei kuitenkaan saisi yksipuolisesti olla laajojen ja rumien avohakkuiden leimaamaa.
Hienovaraisempi harvennus- tai aukkohakkuu olisi parempi vaihtoehto myös puuston normaalin uusiutumisen kannalta ja samalla metsien eri biotooppien monimuotoisuuden säilymisen elinehto.
Monilla kehitys- ja rakentamishankkeilla voi olla tavoitteena saada väestölle työtä. Kiihkeässä, joskus yltiöpäiseksi riistäytyneessä maa-alueiden rakentamisessa ja soiden kuivaamisessa tulisi nähdä aina kauaskantoisesti ns. ”nokkaa pidemmälle” laajemmat luontoon ja rakennettuun ympäristöön kohdistuvat haitalliset kerrannaisvaikutukset.
Tutkimustoiminnan avuksi tarvittaisiin enemmän ympäristöalojen tutkijoita. Maapallon eri ympäristökokonaisuuksien toiminnan yhteisvaikutusten tutkiminen edellyttää laaja-alaista monitieteistä asiantuntijuutta ja asioiden hahmottamista ja ymmärtämistä. Samalla löydettäisiin uskottavampia, tehokkaampia ja kattavampia tutkimustuloksia luonnonsuojelun perustaksi. Samalla osattaisiin toimia luonnon säilyttämiseksi kaikkien eliöiden ja siten ihmissuvunkin hyvän tulevaisuuden kannalta.
Tutkimusten avulla osataan huolehtia entistä tietoisemmin luonnon geodiversiteetistä ja biodiversiteetistä eli monimuotoisuudesta maapallon kivi-, vesi- ja ilmakehissä. Poliittinen toiminta manipuloinneissaan ja illuusioissaan saisi kääntää ihmisten ja etenkin taloudellisten päättäjien huomion järkeviin lakisääteisiin toimenpiteisiin.
Sellaisiin, joilla on välitön vaikutus ympäristöhyötyjen todelliseen saavuttamiseen terveempien luontoarvojen nimissä. Hyvän toiminnan vaikutukset näkyisivät varmasti nopeasti myös kaikkien hyväksymässä luonnonsuojelussa.
Kirjoitin aikanaan sanomalehtiin Oulangan puolustus -artikkeleita, joissa otin kantaa silloisen Neuvostoliiton suunnittelemaan Paanajärven pumppuvoimalahankkeeseen. Sillä olisi kuulemma ollut merkitystä Karjalaan suunnitellun atomivoimalan säätöenergian saannissa. Onneksemme sen rakentaminen on ainakin toistaiseksi ”jäissä”. Pumppuvoimalan rakentaminen pilaisi tutkijoiden mukaan lopullisesti ainutkertaista hienoa luontoympäristöämme Suomen puolella, ja rantojen eroosio näkyisi aina Kitkan rannoilla saakka ja varmuudella myös itärajamme takana.
Laajempien biologisten, biogeograafisten ja geologisten muutoksien ja tuhojen kirjoa olisi sitten ikävämpi tutkia! Itärajan takainen nykyinen Paanajärven kansallispuisto on hieno vierailu- ja tutkimuskohde jatkumona Oulangan kansallispuiston maisemille ja siperiaaniselle eliömaailmalle.
Monissa maissa on valitettavasti ”viis veisattu” luontoarvojen puolesta etenkään niiden johtajien taholta. Siitä olemme saaneet lukea uutisista mm. USA:n luonnonsuojelun vastaisista mielipiteistä ja myös Etelä-Amerikassa Amazonin alueiden vaikutuspiirissä olevien sademetsien hakkuista. Mikäli luonnon ja ympäristön vaaliminen ei lähde kehittymään nopeammin oikeaan suuntaan, saattaa aidointa luontoa olla enää jonkin ajan päästä vain muutamien vastuullisten maiden suojelualueilla.
Niilläkään ei ole pitemmän päälle mitään merkitystä tutkimusten ja virkistäytymisen kannalta, kun niiden maisemat peittyvät muualta tuleviin luontoa tuhoaviin saasteisiin. Esimerkkejä löytyy vaikkapa itäisen naapurimaamme Kuolan niemimaalta, missä tunturikoivikot ja -varvikot ovat tuhoutuneet heidän omasta kaivostoiminnasta peräisin olevan tuhkan ja saasteiden vuoksi. Erämaista on tullut kummitusmaisemia.
Toivoa sopii, että järki voittaisi oikeissa mittasuhteissa ja tilannetajuisesti luonnonsuojelussa toimiessamme niin maalla, vesillä kuin ilmassakin!
Suojelualueilla on samalla laaja-alainen tietoisuutta laajentava merkitys ihmismielen aineellisessa ja henkisessä valistamisessa sekä virkistämisessäkin. Niiden alkuperäinen luonto puhtaimmillaan viitoittaa terveen elämän ylläpitämiseen maapallollamme.