Suurpetokeskus: Avi antaa lau­sun­ton­sa Kuu­sa­mon Suur­pe­to­kes­kuk­ses­ta maa­nan­tai­na

Tero Karjalaisen kolumni: Vain tie­tys­tä kul­mas­ta nähty kaa­to­paik­ka kuuluu Ou­lun­tien näh­tä­vyyk­siin

Luitko jo: Lii­to-ora­vaa varten Tai­val­kos­kel­la pys­ty­tet­tiin ai­tauk­sia, joihin kasvaa haapoja

Mainos: Tilaajille livenä Arctic Volley - Pölkky Kuusamo pe 23.9. klo 18.30 ja la 24.9. klo 15. Tilaa tästä.

Nämä kaksi tapaa ovat Kuu­sa­mos­sa hau­ta­jai­sis­sa yhä voi­mis­saan – kirk­ko­her­ra: "O­mai­sil­le sy­käh­dyt­tä­vää, kun koko Kuusamo py­säh­tyy"

Lapiopeitto on Kuusamossa vallitseva tapa. Omaiset peittävät haudan lapioimalla 99 prosentissa hautajaisista.
Lapiopeitto on Kuusamossa vallitseva tapa. Omaiset peittävät haudan lapioimalla 99 prosentissa hautajaisista.
Kuva: Mikko Halvari

Hautaamiseen liittyvät vanhat ja arvokkaat perinteet ovat säilyneet Kuusamossa ja Koillismaalla erityisen hyvin. Esimerkiksi lapiohautaus on Kuusamossa edelleen yleinen tapa, mutta monella muulla paikkakunnalla jo harvinaisuus.

Kuusamon seurakunnan kirkkoherra Taina Manninen on erityisen ylpeä kuusamolaisista hautausperinteistä.

– Täällä lapiopeitto on vallitseva tapa. Omaiset peittävät itse haudan 99 prosentissa hautajaisista. Siihen osallistuvat luontevasti myös suvun naiset ja lapset. Se on vahva ja arvokas kuusamolainen tapa, omaisten kunniatehtävä.

Lapiohautaus on monessa muussa seurakunnassa erillisellä maksulla tilattava palvelu, jossa haudalle tilataan lapiot omaisten käyttöön.

Toinen poikkeuksellinen, edelleen voimissaan oleva perinne on liikenteen pysähtyminen hautajaissaaton tullessa vastaan. Liikennevalot saadaan kytkettyä kirkosta vilkkumaan keltaista ja väki pysähtyy.

– Erityisesti muualta Kuusamoon tulleet huomioivat tavan poikkeuksellisena. Toivon, että tapa jatkuu ja siirtyy sukupolvelta toiselle jatkossakin. Se muistuttaa meitä elämän realiteeteista, että tänne synnytään ja täältä kerran lähdetään. Koskaan ei ole niin kiire, etteikö arjen keskellä voitaisi olla kunnioittamassa toisten ihmisten surua pysähtymällä hetkeksi. Sillä on vahva symboliikka, eikä jätä ketään kylmäksi. Omaisille on sykähdyttää ajatella ja muistella, kuinka mopopoikakin hyppäsi moponsa selästä Kitkantien varressa ja koko Kuusamo pysähtyi, kun meidän mummoa saateltiin.

Kuusamon seurakunnan päätös lopettaa hautaamiset sunnuntaina on ollut odotettu ja tykätty muutos. Seurakunta linjasi noin vuosi sitten, ettei sunnuntaita pidetä enää pääsääntöisenä hautajaispäivänä.

– Mitä palautetta ollaan saatu, niin siunauspäivien muuttuminen ei ole ollut ihmisten mielestä huononnus eikä sunnuntaita ole kyselty siunauspäiväksi. Päinvastoin olemme saaneet myönteistä palautetta erityisesti yhteistyökumppaneiltamme, kertoo kirkkoherra.

Aikaisemmin sunnuntaita nimenomaan tarjottiin seurakunnasta hautajaispäiväksi. Kuusamossa on vanhan perinteen mukaan vietetty hautajaisia sunnuntaina. Perinnettä noudatetaan enää hyvin harvoissa seurakunnissa.

Pääsääntöiset siunauspäivät ovat nykyisin perjantai ja lauantai, tarvittaessa myös torstai. Ehdotonta linjausta hautaamispäivistä ei kuitenkaan ole.

– Mikäli omaiset erityisesti pyytävät sunnuntaita, ollaan siinä joustettu. Tänäkin vuonna olemme muutaman sunnuntaisiunauksen tehneet.

Sunnuntaityön vähenemisellä seurakunnassa on ollut mahdollista ennakoida työvuoroja ja järkevöittää työn suunnittelua. Sunnuntaityö toi epävakautta työn suunnitteluun. Siunauksessa työajallisina työntekijöinä ovat mukana suntio ja haudankaivaja. Pappi ja kanttori ovat seurakunnassa työajattomia työntekijöitä.

Arkena hautaaminen on seurakunnalle huomattavasti halvempaa.

– Hautausten siirtyminen pois sunnuntailta on helpottanut myös monien yhteistyökumppaneiden, kuten hautaustoimistojen ja pitopalveluiden työjärjestelyjä ja kustannuksia.

Vuonna 2016 Kuusamon seurakunnan hautausmaihin haudattiin 177 vainajaa.

Hautajaisten arkunkantajat on Kuusamossa löytynyt vainajan sukulaisista ja ystävistä. Monilla paikkakunnilla on tehty yhteistyötä paikallisten järjestöjen tai seurojen kanssa tilanteissa, joissa arkunkantajia ei lähipiiristä löydy.

– Meillä ei ole ollut tarvetta vapaaehtoisille arkunkantajille, eikä asia ole noussut edes keskustelun tasolle esiin. Aina on löytynyt sukulaisia kantajiksi. Tilanne voi toki muuttua ja voisi olla hyvä käydä asiasta keskustelua etukäteen, että kenen puoleen voisi tarvittaessa kääntyä.

– Kajaanin työvuosilta muistan, että siellä seurakunta teki yhteistyötä paikallisen urheiluseuran kanssa. Monissa seurakunnissa on tähän liittyen aktiivitoimijoita ja arkun kantaminen on yksi vapaaehtoistyön muoto, Manninen kertoo.

”Koskaan ei ole niin kiire, etteikö arjen keskellä voitaisi olla kunnioittamassa toisten ihmisten surua pysähtymällä hetkeksi.