Natosta on tullut eräänlainen hitti. Sen uskotaan tuovan maallemme lisää turvallisuutta. Vanha puolueeni Kokoomus ja RKP kilpaa liputtavat avoimesti NATO:n puolesta. Vasta on tehty NATO-selvitys, jossa on mm. todettu, että Natoon liittyminen kylmentäisi suhteet Venäjään ainakin varsin pitkäksi ajaksi. Itärasta tulisi jälleen epäluottamuksen, kyräilyn ja vihan raja. Ihmettelen suuresti, eikö tämä laita Kokoomuksessa ja RKP:ssä hälytyskelloja soimaan. Paasikiven opetus on unohdettu tyystin. Maastamme tehdään Naton etuvartio Itää vastaan. Selvitysryhmä suositteli, että jos Natoon mennään, niin sitten yhdessä Ruotsin kanssa.
Presidentti Niinistö näyttää suhtautuvan skeptisesti sekä Natoon että tuohon Ruotsi-automatiikkaan. Hän nimittäin korosti, että Suomi tekee ratkaisunsa omista lähtökohdistaan, ei toisten valtioiden. Natoa Niinistö ei ole valmis sen enempää hautaamaan kuin siihen tukka putkella liittymäänkään. Hän haluaa säilyttää vain tämän kuuluisan Nato-option, joka sisältää yhteistyön Naton kanssa kuitenkin ilman täysjäsenyyttä. Tätä ajatusta vastaan on jatkuvasti protestoitu huomauttamalla, että tosipaikan tullen, eli Venäjän mahdollisesti hyökätessä, Nato ei meitä auta meidän kauniiden sinisten silmiemme tähden, jos emme ole Naton täysjäsen. Tuo kyllä pitää ainakin teoriassa paikkansa. Käytännössä on vaikea kuvitella, että Eurooppa säilyisi entisellään, jos Suomi nieltäisiin. Sitä paitsi, olisiko se Venäjälle suurikin etu aloittaa sota Suomen vuoksi?
Koko tämä Nato-asetelma pitää Venäjää vaarallisena ja ihan todellisena uhkana, Mutta eikö tämä asetelma ole vähintäänkin yksipuolinen, ellei peräti täysin vinoutunut ja väärä. Eikö Venäjä voi olla meille vähintäänkin suuri mahdollisuus, ja parhaimmillaan jopa etu? Ainakin kaikille itärajan paikkakunnille, Kuusamo mukaan lukien, Venäjästä voi olla paljonkin hyötyä. Venäläiset turistit tuovat tänne aivan selvää rahaa, ja Venäjä Pietareineen päivineen on valtava markkina-alue, jonne voidaan markkinoida maataloustuotteista alkaen ihan mitä vain. Muistan toki, että veljeni K. Ervasti vakuutti, ettei idästä tule muuta hyvää kuin auringon nousu, niin ajattelivat useimmat muutkin rintamamiehet, ja niin ajattelisin kenties minäkin, jos kuuluisin heihin. Mutta minäpä en kuulu, kaikki me olemme oman aikamme lapsia.
Kuusamon historiassa ylivoimaisesti suurimman ajan Kuusamon itäraja on ollut rauhan raja. Ainoastaan muumia kymmeniä vuosia se oli epäluulon, kyräilyn ja vihan raja. Niitä aikoja ei kukaan järkevä kuusamolainen kaipaa takaisin. Mikäli Kuusamon naapuri on ystävällismielinen Venäjä, meidän talouselämällemme avautuisi idässä suurenmoisia mahdollisuuksia. Jossakin vaiheessa Venäjän talouselämä kääntyy nousuun, ja silloin sieltä ryntää tänne tuhansittain ostovoimaisia kuluttajia ja innokkaita laskettelijoita. Siinä vaiheessa Kuusamon maatalous, meijeri ja juustola saisivat aivan uudenlaiset mahdollisuudet. Mikäli maamme liittyisi Natoon, se merkitsisi Kuusamolle erittäin synkkää tulevaisuutta. Siitä tuli pelkästään matkailuun nojautuva näivettyvät kunta.
On väitetty, ettei Venäjä pitkään jaksaisi vihotella, vaikka liittyisimmekin Natoon. Kuka sen tietää? Minä en ainakaan menisi siitä takuuseen. Ystävälliset ja luottamukselliset suhteet olisivat hyvin pitkään jäissä. Ja sekin aika merkitsi melkoista jääkautta Kuusamolle. Olen erittäin murheellinen vanhan puolueeni Nato-kannanotosta. En pidä sitä loppuun saakka harkittuna. Sillä on puhtaasti puolustuspoliittiset perusteensa, mutta laajempi talous- ja turvallisuuspolitiikka siinä on unohdettu tykkänään. Kokoomuksen paikallisten edustajien kannattaisi tämä asia viestittää puoluekokoukseen. Tällä kannanotollaan puolue sahaa omaa oksaansa Kuusamossa.