– Kolme yötä, Kalle Hekkala huudahtaa kysyttäessä maanantaina, kuinka monta yötä on vielä koulun alkuun.
Seitsemänvuotiaille kaveruksille ja naapureille Niko Karjalaiselle ja Kalle Hekkalalle koulujen alku on odotettu ja iloinen tapahtuma.
Bussilla kuljettava matka Penttilänvaarasta Tolpanniemen kouluun kestää noin puoli tuntia suuntaansa ja se aiotaan poikien mukaan kuluttaa juttelemalla.
– Ja ehkä lukuläksyjäkin voi bussissa lukea, Nikon äiti Anna Tyystälä pohtii.
Eipä hätiköidä, sillä kirjoja ei ole vielä jaettu, eikä oppituntien, saatikka läksyjen, sisällöstä ole vielä tarkkaa tietoa. Mutta mitä pojat odottavat eniten koululta?
– Urheilua, Niko huudahtaa.
– Välitunteja, Kalle komppaa.
Jokavuotinen keskustelu koululaisten liikenneturvallisuudesta käy vilkkaana. Nikolla ja Kallella liikkuminen bussikyydillä kouluun on onneksi hyvällä tolalla, sillä pojat ovat päässeet jo harjoittelemaan omatoimista kulkemista esikoulun myötä viime vuonna.
– Viime vuonna Niko lähti bussin kyytiin tien toiselta puolelta eli se sisälsi jo tien ylityksen, Anna Tyystälä kertoo.
Lasten vastuu omasta toiminnastaan mietityttää vanhempia kovasti.
– Tavallaan ekaluokkalaisella on paljon enemmän vastuuta omasta liikkumisesta, kun eskarilaisella lapsi meni aikuiselta aikuiselle, kertoo Arja Hekkala, Kallen äiti.
Kouluympäristössä liikennetaidot tulevat Tyystälän mukaan tutuiksi esimerkiksi uimahallikäynneillä ja retkillä. Arvokas tieto tarttuu siis mukaan ihan käytännön kautta muutenkin kuin oppitunneilla tai poliisin pitämillä luennoilla.
Pojille koulureitti on selvä – bussi pysähtyy molempien risteyksiin ja jatkaa siitä matkaansa kohti koulua.
Molemmat vanhemmat antavat kehuja koulukuljetuksien kuljettajille.
–Kuljettajat ovat todella vastuullisia, ainakin meidän linjalla, Hekkala kehuu.
– Heidän kanssaan voi neuvotella asioista. Viime vuonna kun opeteltiin tätä itse kulkemista, niin pojilla saattoi joskus ääni kohota, niin kuskit puuttuivat siihen heti alussa ja sanoivat siitä vanhemmille.
Kuskit eivät myöskään jätä lasta eri pysäkille ilman vanhempien lupalappua.
Asuminen ison tien läheisyydessä Penttilänvaarassa sisältää luonnollisesti riskejä, kuten raskasta liikennettä ja traktoreita.
– Tässä on sellainen vilkas liikenne, että lasten kanssa on pitänyt olla varovaisia.
Onneksi alueella on sentään kuudenkymmenen kilometrin nopeusrajoitus.
Pyöräilyä opetellessa kevyen liikenteen väylää alueella ei yksinkertaisesti ole – sitä on täytynyt harjoitella tien reunassa yhdessä tukkirekkojen kanssa.
– Kaupunkipyöräilyä ja sääntöjä on ollut onneksi mahdollista harrastaa keskustassa mummulta käsin, Tyystälä kertoo.
Turvavälineistä heijastimet ovat jo hankittu ja hyvä niin, koska pimeät aamut ja illat odottavat jo tuloaan.
Nikolla on isänsä hommaama työtakki, josta ei kuulemma heijastinpintaa puutu.
– Se oli viime vuonna jo ihan suosikki niin kotona kuin esikoulussakin, Tyystälä naurahtaa.
Niko ja Kalle suuntaavat torstaina kohti koulutaivalta selässään samanväriset, vihreät Minecraft -reput. Bussimatkat tai liikenne eivät poikia jännitä, kuten ei myöskään itse koulu.
– Onneksi on kaveri, Niko toteaa ja nostaa kätensä Kallen hartioille.
