Noora Kaup­pi­la itkee kuin Kar­ja­las­sa ennen it­ket­tiin – kol­lek­tii­vi­nen suru on läsnä Kuu­sa­mon Ki­vi­suol­la lauan­tai­na, vaikka tulisi kaa­to­sa­de

Noora Kauppila haluaa tuoda esityksellään esiin huolta soista ja ympäristöstä.

Kuva: Janne Inkeroinen

Kuusamon Kivisuolla on mahdollisuus hiljentyä kuuntelemaan lauantaina karjalaisia itkuja.

Kyse on Noora Kauppilan Itku Äidin Haudalla -konserttisarjasta, joka on suolla tapahtuva puhdistautumisriitti, musiikin ja luonnonympäristön liitto, joka pohtii elämän kunnioituksen ja itsensä kohtaamisen tematiikkaa.

Esitykseen kuuluu itkuja menetetylle maalle ja luonnolle elämän mahdollistajana. Kauppila esittää suolla surullista, kipeää ja kaipaavaa itkua, mutta haluaa nostaa esiin myös kiitollisuuden ja toiveikkuuden teemoja.

– Surustakin voi löytyä monenlaista kirjoa, Kauppila sanoo.

Kun kansanmusiikkia opiskeleva Kauppila kuuli karjalaisitkuja ensimmäistä kertaa, itkut veivät heti mukanaan.

Aikoinaan Karjalassa naiset itkivät elämän taitekohdissa: häissä, miesten lähtiessä sotaan tai hautajaisissa. Myös arkisissa tilanteissa itkettiin lapsille, naapureille, ystäville. Jokaisen karjalaisnaisen ikään katsomatta oli osattava itkeä ääneen.

Itkut olivat eräänlaista rituaalirunoutta. Niissä toistuivat metaforat, kiertoilmaukset, hellittelysanat ja luontosymbolit. Itkujen avulla oli mahdollista kertoa tunteista, ne toimivat vaikeiden asioiden edessä lohduttavana terapiana.

Kauppilan mielestä nyt jo lähes kuollut itkuperinne voi antaa lohtua myös tähän päivään.

Hän kokee, että itkiessä voi tehdä edes jotakin konkreettista luonnon ja ihmisen hyväksi. Se, miten ihminen suhtautuu itseensä, heijastuu myös luontosuhteeseen.

Hyvä suhde luontoon auttaa ymmärtämään, etteivät ihmiset ole luonnosta erillisiä, Kauppila sanoo.

– On hurjaa seurata uutisointia ja tilanteita, kuinka luontoa valjastetaan ja kuinka ilmasto on muuttumassa, mutta siitä huolimatta pitäisi pystyä jatkamaan elämää eikä lamaantua siitä maailmantuskasta.

Kauppila kokee, että karjalaisitkujen avulla vaikeita asioita voi käsitellä yhdessä.

– Itkut löydettyäni suhde niihin laajeni henkilökohtaisesta surusta alkuperäiseen merkitykseen, eli kollektiiviseen suremiseen, Kauppila sanoo.

Kauppila toivoo, että Itku Äidin Haudalla kerää yhteen kaikenlaisia ihmisiä. Suolle voi tulla uteliaisuudesta karjalaiseen itkuperinteeseen tai kiinnostuksesta luontoon ja luonnonsuojeluun.

Hän aikoo itkeä suolla, vaikka taivaalta sataisi vettä vaakatasossa.

– Aion itse joka tapauksessa käydä läpi sen prosessin. Kaatosadekin kuuluu esitykseen, Kauppila sanoo.

Suo ei ole valikoitunut esiintymispaikaksi sattumalta. Hetken aikaa Lapissa asuneelle Kauppilalle suo merkitsee läsnäoloa, hitaan elämän arvoja, pysähtymistä ja itsensä kuulemista.

Juuri hetki Lapissa sai Kauppilan ihastumaan soihin. Suot muistuttivat lapsuudesta, jolloin hän vietti paljon aikaansa Pudasjärven hillasoilla.

Ajan kanssa Kauppila on huomannut, että suo on teemana valtavan laaja.

– On kauhean kiinnostavaa, mitä kaikkia stigmoja suohon liittyy. Kansanperinteessä suo on ollut pelottava paikka, toisaalta se on ollut myös suoja ja turva, johon paeta ja jossa voi olla rauhassa. Jokaisella meillä on oma psyykkinen rämeikkönsä.

Kauppila on miettinyt yhteistyössä Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piirin kanssa, minkälaisille soille itkuriitti sopisi.

Kauppila halusi valita esiintymispaikoikseen soita, joita on vielä mahdollisuus vaalia. Ajatus kaivosalueen tai turvesuon äärellä itkemisestäkin kävi mielessä.

– Tällä hetkellä halusin kuitenkin nostaa esiin, että vielä meillä on mahdollisuus suojella ja pitää nämä suot koskemattomina, Kauppila sanoo.

– Ihan kaikki, mitä meillä on, tulee luonnosta. Haluaisin, että ihmiset pysähtyisivät miettimään, kuinka kauan voimme enää ajatella, että voimme olla aina saamapuolella. Pieni ja mitättömältäkin tuntuva asia voi luoda ketjun, joka vaikuttaa yllättävän moneen asiaan.