Nyt voi saada il­mai­sek­si palan Hotelli Kuu­sa­moa: "Olisi ollut sääli pistää laatat murs­keek­si"

Kimmo Loukkumäki kertoo yhden laatan painavan 2,7 tonnia.
Kimmo Loukkumäki kertoo yhden laatan painavan 2,7 tonnia.
Kuva: Kaisa Vänskä

Hotelli Kuusamon rakennustyömaalla purkutyöt ovat tällä hetkellä kiivaimmillaan. On tätä päivää, että kaikki mahdollinen laitetaan kiertoon ja uusiokäyttöön.

Nyt joku onnellinen voi hankkia ilmaiseksi kolme palaa Hotelli Kuusamon julkisivun betonisia elementtejä, joihin on valettu kuusamolaisia liuskekiviä.

– Yksi pala on noin kolme metriä kertaa kolme metriä ja paksuudeltaan 12-senttisiä. Olisi ollut sääli pistää laatat murskeeksi, koska ovathan ne iso osa kuusamolaista lähihistoriaa, kertoo Kimmo Loukkumäki purkutöitä tekevästä Konetyö Loukkumäestä.

Loukkumäen mukaan laattojen käyttökohde on vapaa. Laatoista saisi rakennettua esimerkiksi omaperäisen aidan tai vaikkapa maakellarin.

– Hyvin ne sopisivat rantaan veneluiskaksikin. Jokaisessa on noin 20 sentin timanttisahalla tehty reikä, joka helpottaa laatan nostoa.

Loukkumäki on laskenut, että yksi betonilaatta painaa noin 2,7 tonnia, joten peräkärryllä niitä ei voi kuljettaa.

– Me voimme hoitaa kuljetuksen erillisestä maksusta. Taksa määräytyy luonnollisesti kuljetusmatkan pituudesta.

Arkkitehti Hannu Hiltula pitää laattojen kierrätystä hyvänä asiana.

– Enpä tiennytkään tästä mitään. Idea on mitä mainioin, sillä tämähän on nyt sitä kiertotaloutta parhaimmillaan.