Pekka Säkkinen toteaa (KS 7.3.) poronhoidon harjoittamisoikeuden olevan perustuslain vastainen. Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen. On totta, että vapaa laiduntamisoikeus asettaa poronomistajat maankäytöllisessä suhteessa muusta väestöstä poikkeavaan asemaan. Tähän on kuitenkin omat syynsä.
Kysymys vapaan laiduntamisoikeuden sisällyttämisestä lainsääntöön tuli esille ensimmäisen poronhoitotolain valmistelun yhteydessä. Vuonna 1929 mietintänsä jättänyt poronhoitolakikomitea piti tätä kysymystä niin tärkeänä, että se päätti laatia tästä asiasta erillisen historiallisen katsauksen. Perustelujaksossa komitea toteaa, että poronhoitomme perustajilla, lappalaisilla, oli, sekä ikivanhaan käytäntöön perustuva että kuninkaallisilla kirjeillä vahvistettu oikeus kenenkään häiritsemättä käyttää lapinkylien alueita muun muassa poronhoitotarkoituksiin. Nykyisen Kuusamon alue kuului tähän alueeseen. Historiallisen Lapinmaan ulkopuolella harjoitetusta poronhoidosta komitea toteaa, että myös tällä alueella rinnakkainen ja yhdenmukainen käytäntö on luonut ”täysin edellä mainittua vastaavan maankäyttöoikeuden”.
Komitea viittaa myös siihen, että Ruotsissa poronhoidolla on suurelta osin sama historiallinen tausta kuin meillä ja että poronhoito-oikeuden katsotaan perustuvan Ruotsissa ylimuistoiseen nautintaan. Tämä poronhoito-oikeuden siviilioikeudellinen perusta aiheuttaa sen, että Ruotsissa lähdetään siitä, että poronhoito-oikeus on turvattu perustuslaissa samalla tavalla kuin maanomistusoikeus. Myös meillä on todettu lainvalmistelussa, että poronhoito perustuu ”ikimuistoiseen nautintaan”, mutta kysymys siitä, tulisiko poronhoito-oikeutta pitää perustuslaissa turvattuna oikeutena, ei ole tullut lainvalmistelussa esille. On kuitenkin otettava huomioon, että ne syyt, joiden nojalla poronhoito-oikeus rinnastetaan tässä suhteessa yksityiseen maanomistusoikeuteen, ovat monessa suhteessa samat sekä Suomessa että Ruotsissa.
Poronhoito-oikeuden oikeudellinen perustusta on yhteydessä siihen, että poronhoitoa on harjoitettu nykyisellä poronhoitoalueella niin pitkään. Mikäli vapaata laiduntamisoikeutta pyrittäisiin laajentaman nykyisen poronhoitoalueen ulkopuolelle, perustuslailliset ongelmat tulisivat todennäköisesti esille. Nykyisellä poronhoitoalueella poronhoitoa on kuitenkin harjoitettu niin kauan, että poronhoidolle katsotaan syntyneen oikeudellisesti suojattu maankäyttöoikeus.
Itse asiassa voidaan sanoa, että suurimmalla osalla nykyistä poronhoitoaluetta poronhoito-oikeus on vanhempi kuin maanomistajalle kuuluva oikeus, riippumatta siitä puhutaanko yksityisestä vai valtion maanomistusoikeudesta. Tämä on myös se näkökulma, josta tätä kysymystä tulisi ensisijaisesti tarkastella. Riippumatta siitä, perustuiko yksityinen maanomistus valtaukseen vai siihen että kiinteistö on muodostettu valtion maasta, kysymys on siitä, että alueella on jo siinä vaiheessa harjoitettu poronhoitoa. Poronhoito on ”rasittanut” maanomistusoikeutta alusta lähtien, tai jos asian haluaa sanoa toisin, maanomistusoikeus ei ole tällaisella alueella sisältänyt oikeutta estää porojen laiduntamista. Mikäli uudisasukas tai myöhempi maanomistaja olisi halunnut omistaa maata, jonka käyttöä poronhoito-oikeus ei olisi rasittanut, hänen olisi tullut hankkia se alueelta, jossa poroja ei laidunneta. Nykyinen maanomistaja ei pääsäännön mukaan ole paremmassa asemassa kuin hänen edeltäjänsä.
Maanomistuksen lähtökohtana ei voi ylipäätään olla se, että alueeseen ei voisi kohdistua muita oikeuksia, vaan pikemminkin se, että maanomistajalle kuuluvat kaikki ne oikeudet, jotka ei eivät kuulu jollekin toiselle. Jonkin käyttömuodon kuuluminen muulle kuin maanomistajalle edellyttää kuitenkin oikeudellisesti hyväksyttävää perustetta. Poronhoito-oikeuden osalta tällaiseksi syyksi on katsottu se, että alueita on käytetty porojen laiduntamiseen satojen vuosien ajan.