Pe 25.11. Meille soitettiin -palstalla äiti kertoi kokemuksestaan perhemessusta. Messussa synnintunnustus lausuttiin kaikuna papin perässä. Synnintunnustus kuului: ”Pyhä Jumala. Tässä olen. Monet asiat painavat mieltäni. Olen sanonut pahasti ja tehnyt väärin. Se on aiheuttanut murhetta toisille ihmisille ja sinulle. Anna syntini anteeksi. Luotan siihen, että sinä rakastat minua.” Synnintunnustuksen sanat olivat saaneet perheen lapset ihmettelemään: ”Olenko minä syntinen?”.
Tämä palaute oli ilo kuulla. Lapset ovat kuunnelleet, lapset ovat pohtineet ja ihmetelleet. Tämä on hyvä tilaisuus vanhemmille käydä syvällistä keskustelua lasten kanssa elämän perusasioista. Jokainen meistä on välillä tuhma ja välillä kiltti. Lapsetkin miettivät pahuutta ja heidän on vaikea kohdata sitä itsessään ja vanhemmissaan. Synti-sana on kristinuskon tapa kuvata tätä ihmisen elämän todellisuutta. Kukaan meistä ei ole täydellisesti hyvä, vaikka kuinka haluaisi.
Varsinkin ennen joulua on tärkeää puhua lapsille siitä, että he saavat lahjoja, koska heitä rakastetaan juuri sellaisina kuin he ovat. Jos lahjat pitää ansaita täydellisellä kiltteydellä, se on mahdoton tehtävä. Lapselle ei kannata sälyttää sellaista taakkaa, jota aikuinenkaan ei pystyisi kantamaan.
Kristinuskon juju on siinä, että jokainen ihminen on syntinen ja siksi me tarvitsemme Jumalaa ja hänen armoaan. Jumalan edessä ei tarvitse suorittaa kiltteyttä, vaan hän hyväksyy meidät sellaisina kuin olemme. Kirkon sanoma ei ole sanoma synnistä, vaan sanoma armosta. Tämä aika vaatii ihmiseltä paljon - Jumala ei vaadi.
Synnintunnustus on osa jokaista messua eli ehtoollisjumalanpalvelusta. Ennen synnintunnustusta pappi johdattaa seurakuntalaiset synnintunnustukseen. Joka kerta synnintunnustuksen jälkeen seuraa armo. Pappi julistaa synninpäästön eli kertoo, että me saamme synnit anteeksi, koska Jeesus on kuollut ristillä meidän puolesta.
Me papit teemme parhaamme, että puhuisimme sellaista kieltä, jota voi ymmärtää. Ajat ovat muuttuneet myös kirkossa. Monella voi olla huonoja kokemuksia tulikivenkatkuisista kirkkoreissuista. Synnistä muistutetaan ihmisiä siksi, että eläisimme keskenämme enemmän ihmisiksi. Toivottavasti synnistä ei puhuta niin pitkään, että seurakuntalainen on jo sulkenut korvansa, kun päästään armoon asti.