Anu Turusen peikkoystävä Sammeli jatkaa seikkailujaan. Edellisessä kirjassa surun kohdannut Sammeli-peikko löytää ilon.
Joulusammeli on Anu Turusen kahdeksas Sammeli-kirja ja kaikkiaan 17. kirja. Iivaarassa asuvan peikon mukana kirjassa kertojana seikkailee edelleen myös Anni.
Joulusammeli on iloinen kirja, sanoo Anu Turunen. Kirjan tekeminen oli taas hauskaa.
Edellisen kirjan tunnelma oli toisenlainen. Sammelin matka murheellisten metsään -kirja syntyi raskaan vuoden jälkeen lohdutukseksi. Kirjassa Sammelin isoisä, IsoSammeli, lähtee tunturiin viimeiselle matkalle.
Joulusammelin tarina alkaa, kun Sammeli ja Anni tapaavat tontun, joka hankkii joulupukille poroja. Peikko tunnistaa ihmiseksi naamioituneen miehen tontuksi. Tonttu puolestaan tunnistaa Sammelin IsoSammelin lapsenlapseksi. Jouluna Sammeli saa lahjaksi isoisänsä poronnahkaisen kahvipussin. Surun sumentaman Sammelin elämänilo ja seikkailunhalu syttyvät jälleen.
Vähän samanlainen herääminen tapahtui Anu Turuselle kirjan kuvitusta tehdessä.
– Ystävien ansioista sain kirjan tehtyä valmiiksi.
Jumittunut kuvitus lähti uudelleen liikkeelle, kun ystävät alkoivat puuhata sitä eteenpäin. Kirjan akvarellikuvituksessa on mukana Jouko Pätysen valokuvia.
Joulusammeli on joulun ilosta ja taiasta kertova kirja, joka sopii ihan pienillekin. Sammeli on kirjassa jälleen oma hassu itsensä ja vähän tottelematonkin. Sammeli haluaa lähettää kiitokset tontulle tuulen mukana ja kiipeää katolle vaikka Anni sanoo ukin kieltäneen.
– Ukki kielsi sinua, ei minua, Sammeli sanoo.
Seikkaileva peikko päätyy muun muassa tilanteeseen, jossa poro pissii sen päälle.
Suru ei siis vanhentanut Sammelia, eikä Sammeli-kirjojen Annikaan vanhene. Ensimmäinen Sammeli-kirja ilmesty vuonna 2012. Anu Turusen elämään Sammeli on kuulunut aina, tai ainakin vuodesta 1969 saakka, lähes 50 vuotta.
– Opiskeluajoilta olevasta muistikirjasta löysin Sammelin esi-isiä.
Niissä peikko muun muassa nauraa, kannattelee maailmaa, juo olutta ja on ujona. Anu Turunen ei muista mistä Sammeli sai nimensä, ehkä siksi, että Sammeli on aina ollut Sammeli.
– Olisi se kyllä hyvä, jos jokaisella olisi oma Sammeli, jonka kautta voi tarvittaessa ajatella asioita; että mitä Sammeli tähän sanoisi.
Seuraava Sammeli-kirja on jo kuvitusvaiheessa. Siivouksen yhteydessä löytynyt vanha laukku saa kirjassa jalat alleen. Tälle vuodelle uutuus ei ehdi. Tai ehtisi kyllä, mutta Anu Turunen haluaa nautiskella sen kuvittamisesta. Työpöydällä on luonnoksia, kollaaseja, maalauksia, äidin lusikoita ja vanha laukku.
Anu Turunen on kirjoittanut, kuvittanut ja julkaissut Sammeli-kirjoja vuodesta 2012: Onks suklaata? (2012), Karpalosuon aarre (2013), Kalassa Lynge-vuonolla (2014), Anni ja Sammeli Saariselällä (2015), Puuta, luuta, kiveä ja höyhen (2015), Jäämerellä myrskyvaroitus (2016), Sammelin matka murheellisten metsään (2016) ja Joulusammeli (2017).