Pääkirjoitus

Osa-ai­ka­työ on val­ta­osal­le oma valinta

-
Kuva: Eero Lehtim‰ki, contact@eerolehtimaki.com, 0503442063

Pääkirjoitus

Keskustelu osa-aikatyöstä ponnahtaa tämän tästä pinnalle. Viimeksi aiheen lämmitti palvelualojen ammattiliitto PAM, joka on johdonmukaisesti vaatinut osa-aikatyön kitkemistä lailla.

PAM siis haluaisi lisää säädöksiä, joita yhteiskunnassa samaan aikaan vaaditaan kovaan ääneen purettavaksi. Keskustelussa osa-aikatyöstä korostuvat ongelmat sen sijaan, että se nähtäisiin kansalaisten vapaaehtoisena valintana. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan kolme neljästä osa-aikatyötä tekevästä tekee sitä omasta tahdostaan tai henkilökohtaisten syiden vuoksi.

Ongelmia pitää ratkoa, mutta ei jäykistämällä työelämän rakenteita entisestään. Jos osa-aikatyö on valtaosalle oma valinta, ei siihen ole tarvetta lainsäädännöllä puuttua.

Matkailun tahtiin hengittävässä Kuusamossa ja Koillismaalla osa-aikatyö ja kausityö ovat olennainen osa työmarkkinoita. Työnantaja voi tarjota töitä vain silloin, kun niitä on mistä tehdä. Osa-aikatyön hankaloittaminen nostaisi edelleen yritysten kynnystä palkata työntekijöitä.

Rukalla ja muissa alueen matkailukeskuksissa painetaan pitkää päivää talven ja ruskan kuumat sesonkikuukaudet. Matkailun välikausina on hiljaisempaa, mikä aiheuttaa kausityöttömyyttä. Rukalla on oltu edelläkävijöitä muun muassa työaikapankkien käytössä.

Eurooppalaisessa vertailussa Suomi kuuluu maihin, joissa osa-aikatyö on harvinaista. EU:n selvityksen mukaan Suomessa osa-aikaisessa työsuhteessa on 15 prosenttia työvoimasta, kun pohjoismaissa luku on 25 ja Hollannissa lähes puolet.

Osa-aikatyön suitsimisen sijaan on syytä miettiä, miten osa-aikatyö pystytään parhaiten nivomaan yhteen sosiaaliturvan kanssa. Osa-aikatyön lisääminen ei ole tavoite, mutta se on hyväksyttävä osaksi modernia työelämää. Osa-aikatyön on oltava sekä työntekijän että työnantajan vapaaehtoinen valinta. Sekin kannattaa huomioida, että osa-aikatyöntekijät maksavat työnantajalle suhteessa enemmän kuin kokoaikaiset työntekijät.

!Suomessa osa-aikatyötä tekee 15 prosenttia työvoimasta, Hollannissa puolet.