Yrityssaneerauksessa ollut Otso Metsäpalvelut on hakeutunut konkurssiin. Yhtiö jätti konkurssihakemuksen Pirkanmaan käräjäoikeuteen perjantaina.
Metsäkeskus varoittaa, että jos Otso Metsäpalvelut oy asetetaan konkurssiin, voi sillä olla vaikutusta Suomen metsäkeskuksen maksamiin kemera-tukiin.
Metsäkeskuksen mukaan Otso Metsäpalveluiden maanomistajille tehtäviin aloittamattomiin ja keskeneräisiin töihin on myönnetty kemera-tukea noin 4,1 miljoonaa euroa ja luonnonhoitohankkeisiin noin 0,16 miljoonaa euroa. Tuensaajia on yhteensä noin 4250 ja hankkeita yhteensä 445. Hankkeista suurin osa sijaitsee Pohjois-Suomessa.
Metsäkeskus myöntää kemera-tuen sillä edellytyksellä, että työt toteutetaan hyväksytyn suunnitelman mukaisesti. Jos työt jäävät kesken ja toteutusilmoitusta ei tehdä, myönnettyä tukea ei voida maksaa.
Metsätietöiden ja suometsän hoitohankkeiden toteuttamiseen voi hakea ennalta-arvaamattoman esteen vuoksi lisäaikaa, jota voidaan myöntää enintään 2 vuodeksi.