Pääkirjoitus

Ou­lun­tai­pa­leen re­mont­ti to­teu­tuu vii­mein­kin

Ouluntaipaleen saneeraus pääsee käyntiin ensi vuonna pitkän odottelun jälkeen.
Ouluntaipaleen saneeraus pääsee käyntiin ensi vuonna pitkän odottelun jälkeen.
Kuva: Mikko Halvari

Kuusamon sisääntulotien eli Ouluntaipaleen parantaminen lähtee liikkeelle lopultakin. Remonttihanke on edennyt samaan tapaan kuin kuuluisan Iisakin kirkon rakentaminen. Se on siirtynyt ja siirtynyt.

Rakentaminen ajoittuu kahdelle vuodelle ja työ käynnistyvät ensi keväänä. Hankkeen rahoitus sinetöityy lopullisesti maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa tänään. Asiallisesti ottaen rahoituksen siunaamisessa ei pitäisi olla enää mitään epäilystä.

Hankkeen arvonlisäverollinen hinta on kolme miljoonaa euroa. Puolet summasta katetaan EU-rahoilla. Kuusamon kaupungin osuus on noin 750 000 euroa ja saman verran tulee valtion vastinrahaa.

Remontissa Ouluntaival kokee melkoisia muutoksia nykyiseen verrattuna. Runsaan kilometrin mittainen tieosuus käsittää pätkän Torangin risteyksestä Oulangantien risteykseen. Tielle rakennetaan liikennevalot Torangintaipaleen, Huoparintien ja Oulangantien risteykseen. Lisäksi tie levenee ja sille tulee keskisaarekkeet. Tieosuuden valaistus uusitaan molemmin puolin ja samaten uusitaan kevyen liikenteen väyliä.

Tällä hetkellä molemmilta marketeilta Ouluntaipaleelle tuleva autoliikenne puuroutuu aika ajoin todella pahoin. Vasemmalle kääntyvien pitää odottaa vuoroaan ruuhka-aikoina tosi pitkään. Moni autoilija kyllästyykin ja vaihtaa kaistaa kääntyenkin oikealle. Tämä aiheuttaa jopa vaaratilanteita.

Kuusamossa on paljon puhuttu keskustan autioitumisesta. Sinne pitäisi saada enemmän vipinää ja vilskettä, toimintaa ja kävijöitä. Tällä hetkellä Ouluntaival ei ainakaan houkuttele lähteä ajamaan Torangista keskustaan. Kun Ouluntaival saneerataan, siitä tulee samalla houkutteleva väylä ajaa keskustaan. Tämä on yksi pieni keino lisätä liikennettä keskustaan. Liikkujista aina joku käyttää keskustan palveluita.

Tietyömaan vaikutusalueella tulee kahden vuoden aikana tapahtumaan melkoisia myllerryksiä. Moni yrittäjä voi pelätä, että sillä on vaikutusta asiakasmääriin ja liikevaihtoon. Rakentajat ovat luvanneet, että vaikka töiden aikana syntyy väliaikaisia haittoja, vanha tierunko on pääsääntöisesti käytössä koko saneerausurakan ajan.