Yksi työttömien aktiivimallin ongelmista on, että työvoimapalveluja ei ole saatavilla riittävästi. Helsingin Sanomien laskelman mukaan mallimaa Tanskassa on yksi työvoimavirkailija 12 työtöntä kohti. Suomessa vastaava luku on 166. Palvelujen saatavuutta olisi lisättävä merkittävästi.
Työvoimakoulutuksiin on kaupungeissa paljon hakijoita. Läheskään kaikki eivät niille pääse. Aiheellista kritiikkiä on tullut myös siitä, ettei yhdistyksissä tehtävä vapaaehtoistyö riitä aktiivisuuden osoitukseksi.
Hallitus on luvannut korjaavia toimia huhtikuussa, kunhan aktiivimallin ensivaikutukset ovat tiedossa.
Kuinka kauas työttömän pitää olla valmis muuttamaan työn perässä? Aktiivimalli on myös herättänyt kysymyksen työllisyyspolitiikan vaikutuksesta muuttoliikkeeseen.
Kyse on työvoiman kohtaanto-ongelmasta. Työ ja tekijät eivät kohtaa. Puhujasta riippuen työttömien patistelua muuttamaan on pidetty joko vastuuttomana, tai sitten vastuuttomana ja traagisena on pidetty sitä, että työttömät hylätään korpeen vailla toivoa työllistyä.
Yhtä lailla voi kysyä tasapuolisuuden nimissä, pitääkö helsinkiläistä työtöntä patistella työn perään maakuntiin. Työn perässä muuttaminen ei voi olla vain pohjoisen ihmisten velvollisuus. Sitä paitsi maalta on muutettu leveämmän leivän perässä vuosikymmeniä.
Työllistyminen on sitä vaikeampaa, mitä pidempään ihminen on työttömänä. Tutkimustieto tukee ajatusta, että työtöntä pitää kannustaa ja tukea hakemaan uutta työtä heti työttömyyden alkaessa. Aktivointi, kunhan yhteiskunnalla on siihen resursseja, on hyvästä.
Työttömyyden edessä ei saa antaa periksi. Toimia tarvitaan. Hallituksen on kuunneltava aiheellinen kritiikki, analysoitava tilanne ja tehtävä korjaavat toimenpiteet. Hyvinvointiyhteiskunnan kestävyyden takaamiseksi työllisyysaste on saatava muiden Pohjoismaiden tasolle. Siinä hallitus on oikeassa.