Kyse ei ole siitä, valitseeko Kuusamo valokuidun vai mobiililaajakaista. Kyse on siitä, missä suhteessa tietoliikenneyhteydet hoidetaan langattomasti ja kuinka paljon kuituverkkoa tarvitaan. Jokainen 4G-masto on valokuidun päässä.
Valokuituverkko on verrattavissa vesi- ja viemäriverkostoon. Energia- ja vesiosuuskunta toimii taajamassa ja Rukalla, jossa asutus on tihein. Kaupungin jokaiseen kolkkaan verkostoa ei voida levittää, koska kustannukset yhtä liittymää kohtaan nousevat kohtuuttomiksi.
On realismia todeta, että joka savuun ei valokuitu tule koskaan. Kauimmaiset liittymät on hoidettava langattomilla ratkaisuilla.
Päättäjiltä vaaditaan paljon, kun pitää ottaa kantaa tietoliikenneyhteyksien rakentamiseen. Asia on monitahoinen. Kun jotain ollaan investoimassa, pitää kysyä kuka investointia tarvitsee ja mihin. Sitten pitäisi osata arvioida teknisen edistymisen myötä tapahtuva datan kysynnän kasvu ja langattomien verkkojen kehitys.
Oleellista on, kuinka moni Kuusamon taajaman ja Rukan asukkaista on valmis maksamaan valokuituyhteydestä. Mikä on hinta, minkä kuluttaja on valmis maksamaan liittymästä ja kuukausimaksuna? Jos sadan asunnon kadunpätkällä on kymmenen liittymäasiakasta, ei valokuitua voida vetää.
Kuusamon kaupunginjohtaja Jouko Manninen arvioi valtuustossa, että kaupungilla on 15 miljoonaa vähemmän velkaa, kun se valitsi tukeutumisen langattomiin verkkoihin.
Taivalkosken ja Pudasjärven kuntien yhteisyritys Kairan Kuitu sai työnsä valmiiksi syyskuussa. Kairan Kuitu sai suurimman mahdollisen yhteiskunnan tuen, koska alueella ei ole kaupallisia toimijoita. Julkinen tuki oli 66 prosenttia kaikista kustannuksista. Kuusamossa yhteiskunnan tuki jäisi merkittävästi pienemmäksi, koska kaupallisia toimijoita on tarjolla ja alue ei ole yhtä laaja ja harvaan asuttu kuin Kairan Kuidun toimialue.
Valtuusto palaa iltakoulussaan valokuituasiaan, mikä on aiheellista.