Suuriin kaupunkeihin verrattuna maaseutu häviää yhdessä asiassa selkeästi: maalla työmarkkinat ovat huomattavasti ohuemmat.
Kun työpaikoissa on valinnan varaa kaupunkeja vähemmän, maalla on suurempi riski, ettei oman alan työtä löydy. Tanskan työllisyyspolitiikkaa on moneen kertaan vertailtu Suomen aktiivimalliin. Tanskassa työttömille on tarjolla sekä keppiä että porkkanaa (HS 22.1.2018). Tanskassa irtisanominen on erittäin helppoa, työttömyysturva on antelias ja yhteiskunta patistelee työtöntä pontevasti hakemaan työtä. Tavoitteena ovat joustavat työmarkkinat, jossa työvoima ohjautuu sinne, missä työtä on tarjolla.
Tanskassa ei tunneta käsitettä ”koulutusta vastaava työ”. Kaikkea työtä on haettava ja otettava vastaan. Ajatuksena on, että työttömän on parempi tehdä jotain työtä ja samalla etsiä omaa unelmapaikkaansa. Työstä työhön on helpompi siirtyä kuin saada työttömänä työtä. Professori Vesa Puttonen esitti (HS 19.1.2018), että Suomessa olisi siirryttävä vastaavaan järjestelmään. Hänen mielestään työttömän velvollisuus on muuttaa työn perässä.
Elävässä elämässä työn perässä muuttaminen ei usein ole helppoa esimerkiksi perhesyistä. Samalla on huomattava, että rakenteellinen työttömyys on vakava ongelma. Kuusamossa oli joulukuun lopussa 112 avointa työpaikkaa ja 804 työtöntä.
Yhteiskunnan kannalta on perusteltua vaatia kohtuullisesti työn perässä muuttamista. Mutta helsinkiläisen pitää olla yhtä valmis muuttamaan työn perässä Kuusamoon kuin kuusamolaisen Helsinkiin. Työn perässä liikkuminen ei voi olla vain maalla asuvien kansalaisvelvollisuus.
Jos matkailun kasvutrendi jatkuu tarvitaan Lappiin kaksikymmentä tuhatta matkailun ammattilaista seuraavan kymmenen vuoden aikana. Kuusamoon jopa kaksi tuhatta. Pohjoisen oma väki ei riitä. Jos näin käy, on mielenkiintoista nähdä, mikä on eteläsuomalaisten muuttohalukkuus kohti pohjoista.