Havuseppeleiden sitominen sankarivainajille on itsenäisyytemme juhlavuoden kuvastoa perinteisimmillään. Myös kuusamolaiset osallistuvat tapahtumaan, jossa sankarivainajille lasketaan 95 000 havuseppelettä joka puolella maatamme. Havuseppeleiden laskeminen on kaunis tapa muistaa kaatuneita, joita harva enää elävinä ihmisinä muistaa. Sotasukupolvi harventuu kiihtyvään tahtiin päivä päivältä.
Kuusamossa seppeleitä tehdään 416. Tämän verran kuusamolaisia nuoria miehiä joutui uhraamaan elämänsä itsenäisen Suomen puolesta. Suomessa sotakuvasto on pohjoismaiseen demokratiaan soveltuvasti maltillista. Tarkoituksena on muistaa kaatuneita, ei ihannoida sotaa.
Ei ole yllätys, että uusi elokuvatulkinta Tuntemattomasta Sotilaasta nousi loppuvuoden puheenaiheeksi. Sota-ajan tapahtumat kouraisevat suomalaisia edelleen syvältä. Jos veteraanit ovat jo harvassa, heidän lapsensa, suuret ikäluokat, ovat edelleen runsaslukuisina keskuudessamme. Sodan varjon on sanottu ulottuvan kolmen sukupolven päähän. Taide on yksi tärkeimmistä keinoista käsitellä kansallista traumaa, jonka sota meihin loi.
Talvi- ja jatkosodan tapahtumat kaikkinensa ovat kertomus pienestä kansasta, joka lopulta selvisi. Vaikeampi osa Suomen historiaa on edessä, kunhan satavuotias Suomi on juhlansa juhlinut. Vuoden 1918 sodan tapahtumat herättävät edelleen intohimoja.
Sotakuvaston ei silti soisi saavan liian määräävää asemaa satavuotiaan Suomen juhlassa. Yhtä tärkeää on juhlia, kuinka sodan runtelemasta Suomesta kasvoi kansakunta, joka koulutukseen ja sivistykseen uskomalla nousi maailman vauraimpien joukkoon.
Sotien jälkeisen Suomen tarina on yhtä kuin koillismaalaisen köyhän, mutta teräväpäisen ja ahkeran tytön tai pojan tarina. Sitkeydellä saattoi nousta köyhyydestä ylös yhteiskunnan portaita ja myös aineellisesti. Sivistysuskon säilyttäminen on pienen kansakunnan elinehto.