Itä-Rukan asemakaavan muutosesitys on ollut nähtävillä alkukesästä. Nähtävillä olon aikana siitä jätettiin kolme muistutusta, joilla ei kuitenkaan ole vaikutusta itse kaavan sisältöön.
Kaava tulee vielä uudelleen nähtäville ja sen jälkeen kaupungin päätösprosessiin ja valtuuston päätettäväksi joskus loppuvuodesta.
Länsi-Rukan puoli alkaa olla täyteen rakennettu ja sen vuoksi tulevaisuudessa halutaan keskittyä Itä-Rukan kehittämiseen. Alueella on rakentamatonta tilaa ja sitä aiotaan hyödyntää.
Lähtökohtana kaavamuutokselle on se, että matkailijavirtojen arvioidaan kasvavan edelleen tulevaisuudessa. Sen vuoksi tarvitaan muun muassa uusia majoituspaikkoja.
Muutosalue sijaitsee Vuosselin ja Saaruan rinteiden alla, Ski-Bistron vieressä. Alue palvelee tällä hetkellä caravaanareita ja asuntovaunualue tullaan kaavamuutoksen myötä siirtämään toiseen paikkaan, Masto-rinteiden alle. Paikan vaihdolla ei ole merkitystä, mutta on hyvä, että myös caravaanarit huomioidaan.
Asemakaavamuutosalueen pinta-ala on noin 14 hehtaaria ja suurin maanomistaja on Metsähallitus. Kaavamuutosta ja Itä-Rukan alueen kehittämistä on tehty yhteistyössä kaupungin, Metsähallituksen ja Rukakeskuksen kanssa.
Kaava-alueen rakennettava kerrosala nousee 25 000-30 000 kerrosneliöön. Vuodepaikkoja on tarkoitus tulla 1 500 eli melkoinen määrä, jos kaava toteutuu.
Tavoitteena on, että alueesta rakentuisi puurakenteinen kyläkokonaisuus. Kun mietitään sitä, kuka tai mitkä yritykset rupeavat aikanaan hanketta käytännössä toteuttamaan, puurakentamistavoite on hyvä ajatus. Nykypäivän homeongelmailmastossa puurakentaminen on luonnollinen ja terveellinen vaihtoehto ja voi hyvinkin kiinnostaa rakentajia ryhtymään töihin.
Tällä hetkellä hanke on sillä tavalla jäissä, että kaupungin sijoituksesta gondolihissin rakentamiseen on valitettu. Päätöstä asiaan odotetaan talven aikana. Hyvällä onnella kaavan toteutus voisi lähteä käyntiin jossain muodossa aikaisintaan ensi vuonna.