En usko, että reilut sata vuotta sitten ennen sisällissotaa Suomessa kovinkaan moni osasi arvata, että hänestä tulisi tappaja. Näin sanoi tasavallan presidentti Sauli Niinistö viime torstaina paikallislehtien päätoimittajien vieraillessa hänen luonaan (s. 10).
Niinistön mielestä ihmismieli on arvaamaton. Ääriliikkeisiin lähdetään mukaan näkemättä, mihin kierrosten nostaminen toisiaan vastaan johtaa. Niinistö oli oikeassa sanoessaan, että tällainen ilmiö meidän tulisi osata torjua.
Niinistö kertoi yhä pitävänsä tolkun ihmisten käsitteestä. Iisalmelaisen kirjailijan Jyri Paretskoin pakolaisvuoden 2015 seurauksena luoma käsite on herättänyt myös vastustavia mielipiteitä. Alun perin tolkun ihmisten tulkittiin olevan keskitien kulkijoita, jotka eivät maahanmuuttokysymyksissä ole kummassakaan leirissä.
Kuitenkin jos tolkun ihmiset vain katsovat sivusta kun pahaa tapahtuu, ei heidän osallisuuttaan voida kiistää. Natsi-Saksan hirmutekoja ei tehty suuren yleisön tietämättä.
Viime viikon vierailulla Niinistö täsmensi tolkun ihmisten myös puuttuvan epäkohtiin tarvittaessa. Hän ei kuitenkaan halunnut usuttaa ihmisiä kyttäämään toistensa tekoja. Katupartioita ja naapurustovahteja tässä ei tarvitakaan, vaan on pystyttävä luottamaan viranomaisiin ja vahvistettava sitä luottamusta.
Myös paikallisesti äänenpainot ovat koventuneet. Se näkyy Koillissanomiin tarjotuista mielipidekirjoituksista. Asiat saavatkin riidellä, mutta henkilöön menevät loukkausyritykset ovat yhä yleisempiä.
Tänä talvena esimerkiksi teiden auraajista käytetään niin rumaa kieltä, että ihmetellä täytyy. Jokainen kun kuitenkin näkee omasta ikkunastaan ja kokee omaa pihaansa auki lapioidessaan, kuinka poikkeuksellisesta lumentulosta on kyse.
Sosiaalinen media tarjoaa väylän, jossa voi julkaista ilman, että jonkun muunkin pitää harkita, onko kirjoitus julkaistavissa. Niinistön sanoin sosiaalisen median keskustelu on rajua ja raakaa ja on levinnyt osin jo perinteiseenkin mediaan.
Hän sanoi olevansa huolissaan siitä, haluavatko ihmiset, joilla olisi annettavaa poliittiseen päätöksentekoon, panna itseään alttiiksi kaikelle sille, mitä se tuo mukanaan.
Paikallisesti mittakaava on toisenlainen. Pienissä kunnissa ja kaupungeissa yhteisten asioiden hoitamisesta kiinnostuneita on vain rajallinen joukko.
Edellytykset tehtävässä onnistumiselle vaihtelevat henkilöstä toiseen. On harmi, jos ensi vuonna kuntavaaleissa parhaat kyvyt jättävät leikin väliin.
Vielä suurempi pelko on, että keskustelukulttuuri Suomessa kovenee, kuplat eriytyvät toisistaan ja ihmiset ajautuvat toisiaan vastaan. Ensimmäisiä merkkejä tästä on jo näkyvillä.
Jos ei ole ymmärrystä toisen ihmisen näkökulmaan, eikä edes halua kurkistaa sinne, on hankala löytää tapaa elää yhdessä konfliktien keskellä.
Ymmärrykselläkin on kuitenkin rajansa. Ihmisvihaa ei tarvitse ymmärtää.