Vaikka olisi kansanedustaja, maakuntaneuvos ja kunniakonsuli, polttaminen hävettää, Pauli Saapunki kertoi tupakoinnistaan (KS 10.8.2017). Saapunki halusi julkisesti kertoa yli 40 vuotta kestäneestä nikotiiniorjuudesta rohkaistakseen muita lopettamaan.
Vahvuuksistaan ja menestyksestään moni kertoo auliisti sosiaalisessa mediassa ja julkisuudessa. Heikkouksista mieluusti vaietaan, mikä on inhimillistä. Tunnettuna kasvona Saapunki voi kannustaa muita piintyneitä tupakoitsijoita tumppaamaan. Vertaistuella ja esimerkin näyttämisellä on suuri merkitys.
Asenne tupakointiin oli aivan toinen, kun Saapunki sytytteli ensimmäisiä savukkeitaan vuosikymmeniä sitten. Tupakointia pidettiin jopa aikuisuuden osoituksena. Tupakka kärysi Koillismaan taloissa ja työpaikoilla sisällä pitkälle 80-lukua. Oli suorastaan epäkohteliasta, jos vieraalle ei kannettu tuhkakuppia nenän eteen.
Lainsäädäntö kiristyi sitä mukaa, kun tietoisuus tupakoinnin haitoista lisääntyi. Ensimmäiset kiristykset tulivat 70-luvun lopulla. Asennemuutos eteni hitaammin, mikä käy ilmi nuorten tupakoinnista. Vielä vuonna 2005 noin neljännes nuorista tupakoi. Kymmenen vuotta myöhemmin määrä oli tippunut 11 prosenttiin.
Tupakoinnin kitkemistä on edesauttanut säädösten vähittäinen kiristyminen. Ravintoloista tuli savuttomia kesäkuussa 2009. Alussa poru oli kova, mutta kuka enää suostuisi nauttimaan ruokaa tai juomaa savun keskellä? Tuskin kukaan.
Kuusamon kaupungista tuli savuton työpaikka vuoden 2014 alussa. Päätös oli looginen jatke sille, että tupakointi kaupungin oppilaitoksissa oli kielletty jo aiemmin. Tuntuu jo suorastaan käsittämättömältä, että lukiolla ja ammattioppilaitoksella oli aikoinaan tupakkapaikat.
Tupakoinnin väheneminen osoittaa, että tupakan vastainen taistelu on mahdollista voittaa. Siihen tarvitaan sekä yhteiskunnan ohjausta että ihmisten henkilökohtaisia ratkaisuja. Pauli Saapunki teki omansa, mistä hatunnosto hänelle.