Tänä kesänä paarmoja riittää Koillismaalla miltei parviksi asti. Syy runsaaseen paarmakesään löytyy kevään ja alkukesän lämpimistä keleistä.
– Kun oli kesän ensimmäisen lämmin jakso, paarmojen munat pääsivät sopivaan vaiheeseen. Kun sitten kylmeni, ja lämpeni taas äkillisesti, tapahtui massakuoriutumisaalto, eli paarmat kuoriutuivat massoittain yhtä aikaa, ely-keskuksen hyönteistutkija Reima Leinonen kertoo.
Yhtäaikaisesta kuoriutumisesta johtuen näyttää siltä, että paarmoja olisi liikkeessä erityisen paljon. Myös Suomen suurimmalla paarmalajikkeella, nauta- eli hevospaarmalla on tänä kesänä erityisen hyvä vuosi.
Tänä kesänä hyttysiä on puolestaan liikkeellä melko normaalin verran, paikoin jopa tavallista runsaammin. Paikalliset vaihtelut voivat olla erityisen suuria.
– Suuret paikalliset vaihtelut johtuvat siitä, miten alkukesän sateet ovat paikoittain sattuneet. Jos toukkalammikot pysyivät kosteina kaksi, kolme viikkoa kesäisissä lämpötiloissa, sääskiä on alueella runsaasti. Jos sateita ei sattunut kohdalle ja lammikot pääsivät kuivumaan, sääskiä on vähemmän, Leinonen summaa.
Sekä hyttysten että paarmojen lentoaika on muutaman viikon. Pistävien ja purevien hyönteisten seurasta saakin nauttia tänä kesänä vielä jonkin aikaa.
– Siitä miten kauan kausi jatkuu, on vaikea sanoa, mutta ainakin muutama viikko menee vielä pistävien ystäviemme piirittämänä, Leinonen tuumaa.
Jos säät jatkuvat lämpiminä ja kosteina, mahdollista on, että hyttysten kesän toinen sukupolvi lähtee lentoon.
– Toinen lento on onneksi aina ensimmäistä huomattavasti vähälukuisempi, Leinonen lohduttaa.