Maarit Lasasen väitöskirjatutkimuksen tulokset puhuvat selkeää kieltä siitä, että vertaistukiryhmätoiminta nostaa kuulovammaisten lasten elämänlaatua. Kynnys päästä mukaan vertaistukitoimintaan on kuitenkin korkea, varsinkin Koillismaalla ja muualla Pohjois-Suomessa, jossa kuulovammaiset lapset asuvat usein kovin etäällä toisistaan.
– Minun tutkimuksessani vertaistukikokoontumisiin osallistuneet lapsilla oli matkustettavana yhteen suuntaan 2-160 kilometrin matkoja eli kokoontumisemme tavoittivat aika ison alueen. Nostan kyllä hattua vanhemmille ja isovanhemmille, jotka jaksoivat kuljettaa lapsiaan, Lasanen kiittelee.
Lasasen tutkimustaan varten perustamat kaksi vertaistukiryhmän kohdalla ensisijainen vetovastuu ryhmien toiminnasta oli tutkijalla itsellään. Lisäksi toisena ohjaajana toimi nuori aikuinen kuulovammainen henkilö.
Tyypillisimmin kuulovammaisten vertaistukitoiminnan järjestämisestä vastaa kolmas sektori eli järjestöt ja yhdistykset. Pohjois-Suomessa tarjolla on muun muassa Kuuloliiton järjestämä vuosittainen kesäleiri sekä Kuulovammaisten Lasten Vanhempien Liiton järjestämä koko kuulovammaisen lapsen perheelle tarkoitettu vertaisviikonloppu kerran vuodessa.
Lasasen mukaan valtion tulisi olla hereillä ja osallistua kursailematta kuulovammaisten lasten vertaistukitoiminnan kustannusten kattamiseen, sillä se olisi kaikkien etu.
– Tutkimuksenikin osoittaa, kuinka vertaistukitoiminnassa saadaan ihan pienilläkin jutuilla muutosta lasten elämään. Syrjäytymisen ehkäiseminen vertaistukitoimintaa tukemalla on yhteiskunnalle paljon halvempaa kuin syrjäytymisen seurausten maksaminen ja yksilölle tietysti paljon inhimillisempää. Olisi mahtava juttu, jos vertaistukitoiminnalle saataisiin kuntoutuksen kaltainen asema eli kuulovammaisilla olisi siihen lakisääteinen oikeus.
