Hyväksyäkö nykyisen kaltainen korkea työttömyys ja matala työllisyysaste? Vai hyväksyäkö matalapalkkatyön syntymisen? On kuin saisi valita ruton ja koleran väliltä. Kumpikin vaihtoehto pitää sisällään vaikeita yhteiskunnallisia kysymyksiä.
Työntekijämäärällä mitattuna maa- ja metsätalous työllistää murto-osan muutaman vuosikymmenen takaisesta. Ryskätöiden määrä on vähentynyt ratkaisevasti, mikä vaikeuttaa vähän koulutettujen työllistymistä. Uitot ja metsätyöt tarjosivat Koillismaalla työtä sadoille ja taas sadoille. Työ oli raskasta, fyysisesti kuluttavaa, eikä palkkakaan päätä huimannut. On arvioitu, että nykyisen mittapuun mukaan Koillismaan väestöstä neljä viidestä eli köyhyysrajan alapuolella vielä 60-luvun alussa.
Maatalousyhteiskunta muuttui ensin teollisuus- ja sitten palveluyhteiskunnaksi. Tukkijätkä meni Ruotsiin tehtaaseen töihin. Nykyään työpaikat syntyvät palvelualoille, joilla palkanmaksukyky on heikompi kuin perinteisissä duunariammateissa. Tämä johtuu siitä, että me kuluttajat emme halua maksaa esimerkiksi kahvilan kahvista ja pullasta yhtään nykyistä enempää.
Matalapalkkatyötä tutkinut Osmo Soininvaara esittää, että matalapalkkatyötä pitää Suomessa tukea. Ajatuksena on, että yhteiskunnan on halvempaa tukea pieniä palkkoja vähän kuin maksaa työttömät kokonaan kotiin. Soininvaara huomauttaa, että Ruotsissa ja Saksassa valtio tukee pienipalkkaisia. Molemmissa maissa työllisyys on huomattavasti Suomea parempi.
Ammattiyhdistysliikkeelle matalapalkkatyön luominen työllisyyden parantamiseksi on vastenmielinen ajatus. Parempiakaan ehdotuksia ei toistaiseksi ole kuulunut.
Jos työttömyyden nujertaminen otetaan ykkösasiaksi, vaatii se karvaita lääkkeitä. Työllisyysasteen parantaminen on ratkaisevaa hyvinvointiyhteiskunnan säilymisen kannalta. Yhteiskunta ei kestä laajaa työttömyyttä tilanteessa, jossa väestön vanhenemisen takia sosiaali- ja terveydenhuollon kulut vääjäämättä kasvavat.