Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk) kertoo Koillissanomille, että ympäristöministerin pöydällä viipynyt hanke Oulanka-Paanajärven maailmanperintökohteesta on laajenemassa.
– Hanke on ollut arvioitavana. Sen verran pystyn asiasta sanomaan, että todennäköisesti tuollaisenaan (YK:n) kriteerit eivät ylittyisi. Sen takia olen käynyt Venäjän ympäristöministerin kanssa keskusteluja laajemman kokonaisuuden perustamiseksi.
Koskisiko kokonaisuus esimerkiksi myös Hossan kansallispuistoa?
– On mielipiteen vaihtoa ja keskustelua, että löytyisikö suurempi alue, Tiilikainen vastaa varovaisesti.
Maailmanperintöhankkeessa on kyse siitä, että Venäjän kanssa rinnakkaisista luonnonsuojelualueista on puuhattu jo vuosia YK:n maailmanperintökohdetta. Kyseessä on paikallisesti kiinnostava aloite, ei vähiten matkailun näkökulmasta, vaan myöskin yleisempänä yrityksenä kehitellä yhteistyötä rajantakaisen naapurin kanssa niin, että se näkyisi myös paikallistasolla.
Hankkeen viipymisen syyksi ympäristöministeriön pöydällä Venäjän kunniakonsuli Pauli Saapunki epäili sitä, että Venäjää vastaan lännessä Ukrainan sodan takia nostetut pakotteet ovat ehkä päässeet vaikuttamaan pakotteiden ulkopuolisiin suhteisiinkin, eli siihen, että luonnon vaalimishanke on jäänyt jumiin.
Ympäristöministeri vastaa, että hankkeen viipymisellä ei ole ollut pakotteiden kanssa mitään tekemistä.
– Ympäristöyhteistyö ei kuulu pakotteiden piiriin missään nimessä. Yhteistyö Venäjän kanssa jatkuu. Kun lasken ministeritapaamisia, niin usein olen venäläiskollegaa tavannut.
Tiilikainen kertoo, että rajat ylittävää kansallispuistoa maailmanperintökohteeksi valmistelevat molempien maiden ympäristöministeriöt.
– Ulkoministeriöt tulevat mahdollisesti mukaan, kun esitystä ryhdytään tekemään, kertoo Tiilikainen.
Venäjän kunniakonsuli Saapunkia huolettaa se, että Koillismaalle tärkeä aloite saada jäisi jumiin Suomen ympäristöministeriöön. Hänen mukaansa olisi Suomen ja raja-alueen etu, että Suomi osallistuisi raja-alueyhteistyöhön.
– Suomen ympäristöministeriön kantaa odottavat myös venäläiset, näin kertoi minulle vanha tuttuni suurlähettiläs Pavel Kuznetsov.
Saapunki kertoo keskustelleensa tämän jälkeen pitkään ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokan kanssa. Tämä oli kehottanut viemään terveisiä Kuusamon kaupungille, että on aktiivinen asiassa.
– Maailmanperintöhankkeessa ympäristöministerin tehtävä on nyt myönteinen esitys Suomen hallitukselle, jolla vastataan Venäjän ympäristöministeriölle.
Saapunki kertoo lisäksi pahoittaneensa mielensä raskaasti hallituksen tuoreesta päätöksestä kutsua 20 maan sotavoimat sotaharjoituksiin Suomeen ja vieläpä Yhdysvaltain johdolla.
– Minua ottaa päähän tuo. Ei pitäisi tahallaan ruveta ärsyttämään naapuria.
– Eihän raja-yhteistyön tarvitse olla ainoastaan ympäristöyhteistyötä – paljon muutakin voidaan tehdä, sanoo Saapunki, joka veti itse Barentsin alueiden yhteistyöjärjestöä 90-luvulla.
Kouriintuntuvana aloitteena on pitkään puhuttu myös viisumittomasta kulusta rajaseuduilla aina ulkoministeritasolla, mutta valmista ei näytä tulevan.
Sen sijaan Nato-maa Norjan ja Venäjän välillä solmittiin sopimus raja-alueen ihmisten mahdollisuudesta kulkea rajan yli ilman viisumia 30 kilometrin etäisyydelle rajasta jo vuonna 2012. 9 000 Norjalaista ja 40 000 venäläistä sai jo kättelyssä tällaisen raja-aluetodistuksen.
Saapungin takki tyhjeni kuutisen vuotta sitten, kun Kuusamon valtuusto lausui Juomasuon kaivoksen ympäristövaikutuksista. Saapunki kertoo, että yva-lausunnon antaminen johti silloin luopumiseen valtuuston puheenjohtajuudesta.
Valtuusto oli jakautunut kaivoksen suhteen.
Riidassa toisen osapuolen silmissä kiilsi kulta ja toisen silmissä puhtaat vedet, jotka oli Koskisodassa säilytetty vaihtoehdoksi tarjottujen patoaltaiden sijaan.
– Sorvaapa siitä kaivosasiasta sitten yhteistä kantaa, se vei minut melkein burn outtiin. Toki toinen asia, joka vaikutti oli se, että yksinhuoltajana minut kasvattanut äitini oli silloin saattohoidossa.
Asian käsittely oli raskas ja kun se viimein saatiin maaliin, näyttää saapunki kuinka ilmat lähtivät takista, kuten silloin kun on vienyt jonkin suuren pyrinnön maaliin ja tulee tyhjä olo.
Vasta parin vuoden päästä, vuonna 2016, valtuusto päätti sulkea ankkamallin kaavalla kaivostoiminnan Rukan ja Oulangan kansallispuistojen alueelta. Päätös on korkeimman hallinto-oikeuden käsiteltävänä kaivosyhtiön valituksen johdosta.Edelleen Pauli Saapunki vastustaa Juomasuon kaivosta jyrkästi, koska pitää sitä liian suurena uhkana Kitkajoelle.
– En vastusta kaivostoimintaa noin yleisesti, mutta tuolle (Juomasuon kaivokselle) sanon jyrkästi ei.
Saapunki lähettää terveisiä nykyisille päättäjille myös siitä, että Koillismaan jättämistä liikenteen runkoverkkojen ulkopuolelle ei saa painaa villaisella.
– Tässä ei saa antaa periksi, vaan painostusta on jatkettava.
Koillismaata vuosi sitten puhuttanut poronhoidon aitaamisaloite Kuusamon keskustan kunnallisjärjestössä ei saa Saapungin tukea.
– Poronhoitolakia uudistettaessa on löydettävä ratkaisu, jossa mitään elinkeinoa ei suljeta Koillismaalta pois.
Tuohon aikaan, vuonna 1989, Saapunki oli kansanedustajaehdokas ja toimi hankintapäällikkönä maitotilallisten omistamassa Kuusamon meijerissä. Hän kertoo, että viime vuoden tapaan tunteet poronhoidon ympärillä roihahtivat myös silloin.
– Tätä mieltä olin ja sen tupailloissa kerroin, vaikka maitomies olin ja maitotilalliset olivat silloin poronhoitoa vastaan ja tilanne kävi kuumana. Sen jälkeen tilanne rauhoittui noin kahdeksikymmeneksi vuodeksi poronhoitolain myötä, jota olin maa- ja metsätalousvaliokunnassa tekemässä.
