Harmaat pilvet roikkuvat matalalla. Niin matalalla, että sade on koko yön raapinut talon kattoa. Eikä aukene taivas vielä aamullakaan, vaikka vihreisiin pukeutuneet miehet sitä hartaasti toivovat.
Olosuhteet ovat hankalimmasta päästä, mutta tiettyjä päivämääriä metsästäjät eivät jätä väliin. Syyskuun ensimmäinen on yksi niistä. Silloin alkaa jänisjahti.
Kaksi miestä ja suomenajokoira Penu retuuttavat maasturilla tutulle jahtipaikalle. Auto pysäytetään vanhan pellon päähän, mutta kolmikko istuu vielä tovin autossa toivoen sateen laantumista.
Lopulta Penu päästetään töihin. Puolitoistavuotiaalla ajokoiralla riittää virtaa, mutta olosuhteet ovat enemmän kuin haasteelliset. Sateisen yön ja aamun jäljiltä hajut ovat vähissä, jos niitä on ollenkaan. Tuskinpa ne juusotkaan kovin innokkaasti ovat liikkuneet vetisen yön aikana, miehet tuumaavat.
Ensimmäinen hakureissu Ristikankaalla ei tuota tulosta, vaikka Penu tekee kovasti töitä kuono kiinni maisemassa.
On kulunut pari ensimmäistä tuntia jahdista ja sade senkun jatkuu. Miehet päättävät kuitenkin vaihtaa paikkaa, josko jussi löytyisi toisesta hyväksi koetusta maastosta. Jahtiporukka siirtyy parin kilometrin päähän Rimpeläntielle lähelle Kuusamojärven rantaa.
Jälleen Penu lähtee isäntänsä mukana hajuja hakemaan, mutta tilanne ei näytä yhtään paremmalta. Tunnin työskentelyn jälkeen päivä päätetään panna pakettiin, kun jänistä ei tunnu löytyvän millään. Kesän aikaisemmat havainnot viittaavat kyllä siihen, että jäniksiä on runsaasti, joten tämä reissu pannaan sään piikkiin.
Puoliltapäivin pilvivaippa alkaa rakoilla ja päästää sinitaivasta esiin. Tänään ei enää jahtia jatketa, mutta lähipäivinä kyllä. Radiossa todetaan, että ensi yönä Koillismaalla saattaa sataa jo ensilumen. Jos niin käy, olosuhteet jänisjahdille ovat oleellisesti paremmat.
Tästä eteenpäin erämiesten jahtitahti vain kiihtyy syksyä kohti. Seuraavaksi lähdetään kanalintujen perään ja loppukuusta hirvimaille.
