Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula perää kannanotossaan vanhemmille tukea lastensa kotikasvatukseen. Aula toivoo perheiden arkeen kumppanina osallistuvia ammattilaisia. Ammattikasvattaja auttaisi perhettä löytämään johdonmukaisia ratkaisuja kasvatukseen.
Ensi kuulemalla ajatus kuulostaa hieman oudolta, mutta lapsiasiavaltuutetulla on hyvä perustelu. Aula huomauttaa, että Suomesta lähes puuttuu matalan kynnyksen tuki perheille. Monesti ongelmat kehittyvät vakaviksi, ja niiden hoitaminen tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Puhumattakaan inhimillisistä tragedioista, joita vaikeudet aiheuttavat lapsille ja vanhemmille.
Lapsiasiavaltuutetun kannanoton avainsanoja on matalan kynnyksen tuen järjestäminen. Suomessa on olemassa esimerkiksi perheneuvola- ja kodinhoitajajärjestelmä. Näitä hyväksi havaittuja toimintamalleja kannattaa kehittää.
Tällä hetkellä vanhempien konkreettinen tuki puuttuu, sillä nykyisellään kasvatusneuvoloihin on vaikea päästä. Kuusamossa ja Taivalkoskella toimiva, vertaistukeen nojaava ”Perhe perheen tukena” -projekti on oikealla asialla. Projektin tulokset pitää saada jäämään pysyviksi käytännöiksi.
Tarve perheiden tukemiseen on ilmeinen. Valitettavasti yhä useammalla perheellä elämänhallinta on jossain määrin hukassa. Päihdeongelmat ovat yksi syy, mutta ei läheskään ainoa. Taustalla ovat yhteiskunnan muutokset, jotka asettavat lapsiperheitä kohtuuttomien paineiden eteen.
Kiivas muuttoliike tuo talouteen dynamiikkaa. Talouden kannalta katsottuna on hyvä, että ihmiset liikkuvat joustavasti työn perässä maalta kaupunkiin tai kaupungista toiseen. Työn perässä kulkeminen asettaa erityisiä paineita lapsiperheille. Miten järjestää sujuva arki paikkakunnalla, jossa ei ehkä ole ainoatakaan tuttua entuudestaan?
Takavuosikymmeninä perheet ja suvut olivat suuria, ja nykyistä tiiviimmin toistensa kanssa tekemisissä. Tuki ja turva oli saapusilla, vaikka toisaalta yhteisö saatettiin kokea myös ahdistavana. Naapurin asiat olivat liiankin tuttuja.
Perheiden hajoaminen ovat oma lukunsa. Huoltajuuskiistat varjostavat monen lapsuutta.
Kun kaikki nämä yksittäiset lasketaan yhteen, ei ole ihme, että perheet oirehtivat. Moralisointi ei hädässä olevia auta, vaan on ryhdyttävä miettimään toimenpiteitä. Jos perheen lähipiiristä apua ei löydy, katse kääntyy vääjäämättä yhteiskunnan suuntaan. Ennaltaehkäisevään työhön kohdistetut varat maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin.
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulan ehdotus on syytä tutkia huolellisesti.