”Pe­rik­si ei anneta” – Kun­nan­joh­ta­ja Jukka Mik­ko­nen uskoo kou­lu­tuk­sen jat­ku­van tu­le­vai­suu­des­sa­kin

-
Kuva: Juhani Eskola

Periksi ei anneta.

Näin ajatteli kunnanjohtaja Jukka Mikkonen kuultuaan mahdollisesta koulutuksen loppumisesta Oulun seudun ammattiopiston Taivalkosken yksikössä.

– Lakkautusuhkia on ollut ennenkin ja aina olemme selvittäneet vaikeudet. Nyt pitää tehdä samalla tavalla.

Uutinen oli kunnanjohtajalle täydellinen yllätys.

– Ensimmäisenä tuli mieleen, että onko tämä jokin väärinymmärrys. Tuntuu niin oudolta, että nyt leikataan juuri siltä alalta, joilla on koulutuksen jälkeen työpaikka odottamassa.

Mikkonen muistuttaa, että mitään päätöksiä vielä ei ole tehty.

– Taivalkosken yksikön on yksi vaihtoehto säästöille. Vaihtoehtoja on toki muitakin.

Kunnanjohtajalla on jo suunnitelma valmiina lähipäiville.

– Tulemme kutsumaan vierailulle Oulun seudun koulutuskuntayhtymän johtoa niin nopealla aikataululla kuin mahdollista. Mietimme silloin keinoja, millä tavalla kunta voisi olla mukana auttamassa siinä, että koulutus säilyisi Taivalkoskella.

Kunta on maksanut Taivalkosken yksikön alijäämästä vuosittain noin 400 000 euroa.

Mikkonen myöntää, että kunnalla olisi varaa suurempaankin vastuuseen.

– Mutta mikään avoin shekki emme voi olla. Jossakin kulkee raja, mutta nykyistä suuremmasta vastuusta olemme valmiita neuvottelemaan.

Kunnanjohtaja on valmis kokoamaan rivit ja suuntaamaan kohti etelää.

– Olemme valmiita kasaamaan vanhan ajan karvalakkilähetystönkin ja matkustamaan päättäjien luo kertomaan tarkemmin asiasta.

Mikkosen mukaan olosuhteet opiskelun järjestämiselle Taivalkoskella ovat optimaaliset.

– Täällä on hyvät tilat opiskelulle, pätevät opettajat ja erinomaiset laitteet. En jaksa millään uskoa, että joku voi tulla ulkopuolelta sanomaan koulutuksen olevan tarpeetonta.

Mikkosen mielestä tiistaina uutinen tuli pahimpaan mahdolliseen aikaan.

– On alkamassa uusien opiskelijoiden rekrytointi. Huono uutisointi vähentää oppilaitoksen mielenkiintoa hakijoiden keskuudessa. Me tarvitsemme juuri nyt täysiä kursseja ja paljon opiskelijoita.

Taivalkosken yksikönjohtaja Jouko Karjalainen oli täysin ymmyrkäisenä kuultuaan uutisen mahdollisesta lakkauttamisesta.

Karjalainen oli varovainen sanoissaan.

– Asia ei ole ollut esillä yhdessäkään tilaisuudessa, johon olen osallistunut. Uutinen tuli totaalisena yllätyksenä.

”Jossakin kulkee raja, mutta nykyistä suuremmasta vastuusta olemme valmiita neuvottelemaan.
Mainos
Koillissanomien pelit

Pelaa Koillissanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä