Pertti ja Kalevi hä­mil­lään säh­kö­asiois­ta – pitääkö täs­tä­kin maksaa vero?

Pertti Ronkainen esittelee maastoon kepein merkittyä puistomuuntamon paikkaa. Pertti Ronkainen (vas.) ja Kalevi Korpela tutkivat sopimuspapereita.
Pertti Ronkainen esittelee maastoon kepein merkittyä puistomuuntamon paikkaa.
Pertti Ronkainen esittelee maastoon kepein merkittyä puistomuuntamon paikkaa.
Kuva: MIKKO HÄME

Sähkökaapeleita vedetään parhaillaan maan alle muun muassa Kuusamon eteläosissa. Samassa yhteydessä entiset pylväsmuuntamot vaihdetaan niin sanotuiksi puistomuuntamoiksi.

Puistomuuntamot sijoitetaan maahan noin 50 metrin etäisyydelle entisistä pylväsmuuntamoista. Muuntamot ovat kooltaan pieniä, pinta-alaltaan alle 10 neliön suuruisia laitesuojia. Niissä on johtoja ja sähköosia. Maanomistajan kanssa tehdään sopimus muuntamon sijoittamisesta ja rakentamista sekä maksetaan hänelle kertakorvaus.

Purnuvaaralainen Pertti Ronkainen ja kuivasenvaaralainen Kalevi Korpela ovat olleet vähän hämillään siitä, pitääkö muuntamosta ja maapohjasta maksaa ehkä kiinteistöveroa.

Sen vuoksi Ronkainen ei ole uskaltanut vielä allekirjoittaa sopimusta. Kalevi Korpela puolestaan edustaa Purnuvaaran jakokuntaa, jonka maille on tulossa kaksi muuntamoa. Toisen osalta sopimus on ehditty allekirjoittaa, mutta toisen ei.

Ronkainen sanoo, ettei hän ole saanut verottajalta varmaa tietoa siitä, tuleeko hänelle maksettavaksi kiinteistövero.

Ronkainen sanoo havahtuneensa asiaan sen vuoksi, koska hän joutuu maksamaan kiinteistöveroa maillaan olevasta vesiosuuskunnan paineenkorottamosta. Tai oikeastaan vero tulee maapohjasta, joka on suuruudeltaan noin tuhat neliötä. Itse paineenkorottamo on samaa kokoluokkaa kuin puistomuuntamo, noin kymmenen neliötä.

Ronkaista on huolestuttanut se, että sovelletaanko puistomuuntamoon samaa kiinteistöveroperiaatetta kuin paineenkorottamoon.

Osuuskunnan paineenkorottamo tuli aikanaan Ronkaiselle hänen ostettuaan maapalstan, jolle oli rakennettu paineenkorottamo. Edellinen omistaja oli saanut korottamosta kertakorvauksen. Maapohjasta täytyy kuitenkin maksaa vuosittain kiinteistöveroa. Ronkainen arvelee, että kiinteistöveroa on maksettu vuosien mittaan ainakin tuplaten sen, minkä edellinen maanomistaja on saanut paineenkorottamosta kertakorvauksena.

Loppuviikosta selvisi verottajalta, että puistomuuntamosta ei tarvitse maksaa kiinteistöveroa eikä myöskään maapohjasta, jos alue on ollut kiinteistöverosta vapaa.

Ronkainen sekä suunnittelun aliurakoinnin edustaja Jukka Tuovila sanovat olevansa tyytyväisiä päätökseen.

Esimerkiksi Kuolion, Penttilänvaaran, Kurkijärven ja Oijusluoman suunnalle puistomuuntamoita tulee lähes puolentoistasataa.

Mainos
Koillissanomien pelit

Pelaa Koillissanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä