Kun en ollut nähnyt viime keväänä esitettyä tähdet tähdet-kilpailua, jonka Valtteri Torikka voitti, minulla oli palava halu päästä kuulemaan häntä. Valtteri Torikka esiintyi Kuusamossa Oulanka-salissa 15.04.2016 kello 19.00. Kuulijoita oli saapunut paikalle salintäydeltä.
Vatsanpohjalta vähän kouraisi, mitä tuleman pitää. Minulle ja varmaan monelle muullekin aivan tuntematon suuruus. Pitkälle opiskellut oopperassa esiintyvä baritoni.
Hän oli valinnut tuttuja Tapio Rautavaaran lauluja ja muutamia ylläreitä, niinkuin hän itse kertoi. Hän kertoi myös, kuin tämä voitto toi hänelle paljon uusia esiintymisiä. Mm. Hartwall-areenassa hän oli esiintynyt 40000-päiselle yleisölle.
Hänen ja Jari Sillanpään oli tarkoitus esiintyä duona, mutta hän esitti laulunsa yksin. Tuossa vaiheessa ajatukseni lensi; tehän olette niin eri puusta veistettyjä, ettei onnistuminen olisi ehkä ollut mahdollinen.
Trio oli Torikka itse, kitaristi Juha Savela ja kontrabasisti Eero Ingnatius.
Ohjelma käynnistyi. Yleisö innostui abloteeraamaan, josta ei tuntunut tulevan loppua. Kitaristi aloitti aivan upeasti ja oli melkoinen voimavara koko konsertin ajan. Sitten niitä lauluja. Laulu, kiitos ja kumarrus. Toinen laulu, kiitos ja kumarrus. Lauluja ja käännös takamus yleisöön päin. Yleisö ei vain osannut lukea, mitä hän tällä tarkoitti.
Jokin taiteilija on heti aluksi ilmoittanut, että jätetään taputukset loppuun, niin hänellä on parempi mahdollisuus keskittyä esitykseensä. Torikka esitti omalla muotoilevalla tavalla. Ei epäilystäkään, etteikö suuri taiteilija ollut kysymyksessä.
Koko ajan jouduin miettimään, tekikö hän oikeutta Rautavaaran kansan rakastamille lauluille? Mielestäni hänen äänensä oli sopimaton näille lauluille. Koitin itseäni lohduttaa kitaristin upealla esiintymisellä.
Mitä tästä konsertista jäi käteen? Kun on tieteellisesti todistettu, että musiikki rentouttaa ja poistaa jopa stressiä, taisin kuitenkin nukkua yöni aika huonosti.
