Pääkirjoitus
Mieleen tulee takavuosien opettajan kertomus siitä, kuinka hän nuorena miehenä haki opiskelijakämppää itselleen. Asunnot olivat tiukassa 1960-luvulla, mutta viimein lehti-ilmoitukseen vastattiin. Opiskelijapoika kutsuttiin tutustumiskäynnille.
Vuokranantaja johdatti pojan portaita kellariin pienen pieneen huoneeseen. Poika loi silmäyksen huoneeseen ja lausahti sitten, että eihän tässä ole edes ikkunaa! Tarvitaanko sitä opiskeluun, vuokranantaja hämmästeli.
Vuokrasopimus syntyi ja kuusamolaispoika pääsi opintojen syrjään kiinni suuressa kaupungissa.
Vaatimukset asumiselle ovat suuresti kasvaneet viime vuosikymmeninä. Enää ei kenenkään, edes opiskelijoiden, tarvitse asua ikkunattomissa kellarikopeissa.
Ajan henki, yksilöllisyyden vaatimus, näkyy myös opiskelijoiden asumisessa. Soluasunnot ja kahden hengen huoneet eivät enää kelpaa. Esimerkiksi Kuusamon lukiossa asuntolassa asuvien määrä on laskenut tasaisesti viime vuodet. Kuusamon lukio lopettaa tänä syksynä asuntolatoimintansa käytön vähyyteen (KS 1.8.2012).
Perheiden tulotaso on noussut, sillä yhä useampi lukiolainen ja ammattikouluikäinen muuttaa omilleen asumaan vanhempiensa tuella.
Asumisen kehitystä Koillismaalla on leimannut pienasuntokuntien (1-2 hlöä) määrän merkittävä kasvu. Vuonna 1985 pienasuntokuntia oli Koillismaalla noin 35 prosenttia kaikista asunnoista. Vuonna 2010 vastaava luku oli noin 70 prosenttia. Vastaavasti perheasuntojen suhteellinen osuus on merkittävästi vähentynyt. Helsingissä lähes 80 prosenttia asuntokunnista on pienasuntokuntia.
Asumisen kehitys heijastelee maan väestörakenteen kehitystä. Pienasuntokuntien määrän kasvu keskittyy suuriin kaupunkeihin ja muuttotappioalueille. Perheet hakeutuvat asumaan suurten kaupunkien liepeille. Pohjois-Pohjanmaalla pienasuntokuntien osuus on vähäisin Limingassa, alle puolet (48,5 %).