Poh­joi­sen Katri Kul­mu­nis­ta kes­kus­tan pu­heen­joh­ta­ja: "Ta­voit­tee­na Suomen suu­rim­man puo­lueen asema"

Torniolainen Katri Kulmuni valittiin lauantaina keskustan ylimääräisessä puoluekokouksessa puolueen uudeksi puheenjohtajaksi Juha Sipilän jälkeen. Hän voitti vastustajansa Antti Kaikkosen selvin numeroin 1 092-829.

Puoluekokouspaikalta lauantaina iltapäivällä tavoitettu entinen kansanedustaja Hannes Manninen kertoo tunnelman Kouvolassa olevan hyvä ja hän oli tuolloin luottavainen oman ehdokkaansa Katri Kulmunin voittoon.

– Siltä se nyt tässä vaiheessa vahvasti näyttää.

Myös entiset koillismaalaiset kansanedustajat Ulla Parviainen ja Pauli Saapunki liputtivat Kulmunin ja nuoruuden puolesta. Taivalkoskelainen Niilo Keränen ei ole julkisuudessa ilmoittanut kantaansa kummankaan ehdokkaan puolesta.

Kannatuspuheenvuoroja kokouksessa kuultiin kolmisen tuntia. Ehdokkaiden seitsemän minuutin puheenvuorot olivat täynnä tunnetta. Kulmuni keskittyi puheessaan keskustan vaikeuksiin.

– Tässä teille on nuori nainen, perunamaansa puhdistanut, työssä kasvanut seuraavan sukupolven johtaja. Meneekö keskusta eteen päin? Sinä päätät, Kulmuni vetosi.

Antti Kaikkosen puhe rakentui henkilökohtaisista kokemuksistaan politiikan parissa: lapsuusmuistoista isän mukana vaalityössä jakamassa flaijereita ja epäonnistumisia seuranneista uutisotsikoista.

Hän muisteli Sipilän sanoneen, että kasvaakseen hyväksi johtajaksi täytyy tulla "vedetyksi kölin alta" useasti.

– Täytän tämän mitan, Kaikkonen sanoi ja sai raikuvat aplodit.

Väistyvä puheenjohtaja Juha Sipilä jätti selväsanaisessa jäähyväispuheessaan testamentin eli niin sanotun Sipilän listan. Sen kuudessa kohdassa Sipilä kiteytti, mistä keskustan on pidettävä kiinni, jotta se voi palauttaa ihmisten luottamuksen itseensä ja pitää edistyksen lippua omissa käsissään.

– Kustannuskilpailukykyä ei saa murentaa, paikallista sopimista on vahvistettava, yhteiskunnan ja vahvempaa perusturvaa tarvitsevien kesken pitää luoda uusi sopimus Saksan malliin, osatyökykyisten työllistämistä on helpotettava, ulkomaisen työvoiman tarveharkinnasta luovuttava ja yhteiskunnan toimintoja on ohjattava pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.