Nuoret ovat kiinnostuneita konkreettisista yhteiskunnallisista kysymyksistä, mutta eivät politiikasta. Taloudellisen tiedotustoiminnan eilen julkaiseman tutkimuksen (”Nuori, kuka käyttää ääntäsi? Valokeilassa huomisen vaikuttajat”) tulos ei yllätä.
Tutkimuksen mukaan suomalaisen politiikan seuraaminen ei kiinnosta enemmistöä 16-21-vuotiaista nuorista. Politiikasta on kiinnostunut vain 42 prosenttia. Vastaava luku 40-60-vuotiaiden keskuudessa on yli 80 prosenttia.
Kyse ei ole siitä, etteikö suomalaisilla nuorilla ole mielipiteitä poliittisista kysymyksistä. Yli kahden tuhannen nuoren otoksessa ei ollut ketään, jolla ei olisi mielipidettä ainakin joihinkin politiikan kysymyksiin.
Suurimpana ongelmana on, että politiikka näyttäytyy hallinnointina, eikä aatemaailmojen kamppailulta, jota se perimmältä pohjaltaan on. Suomaista politiikan avainsana on vuosikymmenet ollut konsensus, pyrkimys yksituumaisuuteen. Sen kääntöpuoli on politiikan tylsistyminen ”yhteisten asioiden hoitamiseksi”. Varjoon on jäänyt, että politiikassa kyse on myös erilaisten eturyhmien vastakkainasettelusta.
Puolueiden väliset erot ovat pieniä, ja niitä yritetään vielä tietoisesti häivyttää. Jokainen puolue kalastaa samaa keskiluokan ja alemman keskiluokan apajaa, jossa vaalit kuvitellaan voitettavan. Puolueiden värieroja ei näe suurennuslasillakaan, kun puoluekartan koko kirjo väittää olevansa pieni- ja keskituloisen asialla.
Kun aatteelliset erot on häivytetty, seurauksena on politiikan henkilöityminen. Arvomaailman erot eivät tule nuorille esille, politiikka koetaan tylsäksi. Ääni jää käyttämättä.
Tutkimuksessa vastuuta sysätään kouluopetukselle. Yhteiskuntaopin opetuksessa pitäisi pyrkiä löytämään puolueiden todellisia eroja. Tämä antaisi nuorille eväitä hahmottaa yhteiskunnallista päätöksentekoa. Nuoret kaipaavat yhteiskuntaoppia, jossa käsitellään kattavasti poliittisia puolueita, niiden ajamia arvoja ja ajankohtaisia yhteiskunnallisia teemoja.
Nuoret haluavat osallistua keskusteluun. Nettimaailmassa kasvanut sukupolvi ei suostu jäämään passiiviseksi tiedon vastaanottajaksi. Kun nuori tiedon ja keskustelun myötä edes osapuilleen pystyy hahmottamaan sijaintinsa poliittisella kartalla, on myös äänestäminen huomattavasti todennäköisempää.
Tutkimustulokset ovat suoriltaan vedettävissä Koillismaalle ja paikallispolitiikkaan.