Pölkyn Mus­to­sen kausi ohi

Pölkky Kuusamon yleispelaajan Jenna Mustosen kausi on ohi. Mustonen loukkaantui pari viikkoa sitten nuorten maajoukkueleirillä Kuortaneella. Polvivamma vaatii leikkaushoitoa.

– Pari viikkoa sitten olin Kuortaneella pelaamassa Nevza-turnausta U19 maajoukkueen kanssa, jolloin polveni taittui. Tällä hetkellä odotellaan leikkausta, jonka jälkeen mahdollisimman nopeasti kuntoutuksen aloittamista, Mustonen kertoo seuran nettisivuilla.

Savonlinnassa leikkausta odottava Mustonen kertoo tulevansa näillä näkymin ensi vuoden puolella takaisin Kuusamoon kuntouttamaan polvea.

Pölkky Kuusamon päävalmentaja Timo Tolvanen painottaa seuran nettisivuilla, että on tärkeää, jotta Mustonen saa kuntouttaa polveaan rauhassa ja huolella, jotta polvi kestää pelaamista tulevaisuudessa.

Mustonen oli pitkään sivussa myös viime kaudella takareisivamman takia.

–Ikävä juttu myös joukkueen kannalta, kun yksi kova taistelija on poissa reeneistä ja peleistä. Seura katselee rauhassa löytyykö ketään korvaamaan Jennan jättämää aukkoa joukkueessa, Tolvanen toteaa.