Viime viikonloppuna Rukan Hiihtostadionilla pohjoismaisten hiihtolajien maailman parhaat yksilöt kilvoittelivat paremmuudesta Ruka Nordicin maailmancup-tapahtumassa.
Samaan aikaan vain muutaman sadan metrin päässä stadionista harjoittelivat kumparelaskijat valmistautuen tulevan viikonlopun maailmancup-mittelöön. Viime lauantaina Rukan kumpareikossa harjoitteli myös Suomen maajoukkue. Myöhemmin viikonlopun aikana urheilijat siirtyivät elämään eräänlaisessa kuplassa koronavirusepidemian ehkäisemistoimien aiheuttaessa myös freestylekisojen ympärillä erinäisiä toimenpiteitä.
Suomen kumparelaskun kärkinimiin jo vuosia kuulunut Jimi Salonen on myös tulevan lauantain maailmancup-kisassa yksi niistä urheilijoista, joiden harteilla Suomen menestystoiveet lepäävät. 26-vuotias muuramelainen on ollut parhaimmillaan Rukan kisassa neljäs vuonna 2018.