Porojen kii­ma-ai­ka on al­ka­mas­sa

Rykimäaikaan porohirvaat ovat voimiensa tunnossa ja voivat olla uhkaavia myös ihmisille.
Rykimäaikaan porohirvaat ovat voimiensa tunnossa ja voivat olla uhkaavia myös ihmisille.

Rykimä eli porojen kiima-aika on aluillaan. Rykimä alkaa syyskuun loppupuolella ja sitä kestää loka-marraskuulle saakka.

– Hirvaat ovat mustasukkaisia vaatimistaan ja puolustavat asemaansa aggressiivisesti toisia hirvaita vastaan. Sarvien kalistelu on paitsi oman aseman vahvistamista myös biologinen ase vaadinten hormonitoiminnan otolliseen virittelyyn.

Suurimmat, vahvimmat ja energisimmin voimiensa tunnossa pullistelevat uroot vievät tässä näytelmässä parhaan potin ja saavat geeninsä laajimpaan jakeluun, kertoo Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila tiedotteessa.

Porot väistävät ihmistä. Rykimäaikaan on silti syytä pysyä poissa hirvaiden tieltä ja erityisesti hirvaan ja naarasporojen välistä.

– Poroja havaitessa on viisainta kiertää ne kauempaa. Porojen yllättämisen voi välttää taputtamalla käsiään ja pitämällä muuten ääntä. Näin myös porot huomaavat ajoissa väistää kulkijaa.

Poroja kohti käveleminen on syysaikaan unohdettava. Hirvas voi ahdisteltuna kokea ihmisen uhkaavan asemaansa ja tulla päälle.

Valokuvaaminen ja muu porojen syksyinen ihastelu on siis syytä hoitaa turvallisen etäisyyden päästä.