Suomessa on noin 191 000 poroa, jotka laiduntavat vapaina Pohjois-Suomessa noin 36 %:n alueella Suomen pinta-alasta. Poronomistajien yhteenliittymiä eli paliskuntia on 54 kappaletta. Nykyisenkaltainen paliskuntatoiminta sai alkunsa keisarillisen senaatin perustamana vuonna 1898. Eteläisimmät paliskunnat sijaitsevat Kainuussa. Sekä maantieteellisesti että poromäärällisesti suurimmat paliskunnat sijaitsevat Pohjois-Lapissa saamelaisten kotiseutualueella.
Eri paliskuntien poroja estetään sekoittumasta toisiinsa aitojen avulla. Pitkin Pohjois-Suomen metsiä, tuntureita ja soita risteilee mittava paliskuntia erottava aitaverkosto. Tämän päälle eteläisellä ja keskisellä poronhoitoalueella on mittava ja sekava aitaverkosto ihmisten ja heidän viljelystensä ympärillä.
Suomen paliskuntakartta on varsinainen tilkkutäkki, paliskuntia on pohjoisessa selvästi enemmän kuin kuntia.
Koko laajalla poronhoitoalueella on jäkälä kaluttu lähes loppuun jo kauan sitten. Kilpisjärven biologisen tutkimusaseman johtaja Antero Järvinen sanoo suoraan, että ”poroja on Lapissa liikaa, ja että ylisuuri karja on jo kauan uhannut tunturien herkkää kasvillisuutta”.
Valtaosa Suomen poroista on siis Saamelaisten kotiseutualueella, missä poronhoito on porosaamelaisten alkuperäiselinkeino. Muualle se on levitetty keinotekoisesti paliskuntajärjestelmän perustamisen jälkeen. Muualla eteläisellä ja keskisellä poronhoitoalueella poronhoito on ollut jo kauan harrastusmuotoista, kannattamatonta sekä valtion varoja tuhlaavaa ja tuon alueen kansalaisten elämää häiritsevää toimintaa. Muualla kuin saamelaisalueella tuotannolliselle ja kannattavalle poronhoidolle ei ole edellytyksiä ja se tulisi nykymuodossaan lopettaa kokonaan.
Asiantuntijoiden mukaan pääasiallinen syy jäkälän vähyyteen ja laajoilla alueilla loppumiseen kokonaan on nykymuotoinen porotalous. Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Jouko Kumpulan mukaan syy jäkälän vähyyteen on ”porojen pitkäaikainen laidunnus”. Porolaidunmaiden ekologia on kärsinyt pahoin. Ja kun puhutaan runsas kolmasosa Suomen pinta-alasta, ei puhuta pikkuasiasta. Etelä- ja keskiosat poronhoitoalueesta ovat havumetsäalueita ja aivan pohjoisimmat alueet käsivarressa ja Utsjoella kasvavat lähinnä tunturikoivua, jos sitäkään.
Eteläisellä ja keskisellä poronhoitoalueella on selvästi runsaammin teitä, peltoja, asutusta ja yksityismaita, joten tästäkään syystä nykymuotoinen vapaasti laidunnettava poronhoito ei sovellu tälle alueelle.
Myöskään jäkälän siirto etelästä pohjoiseen ei ole tervettä ja kestävää toimintaa. Jäkälä on ekologiassa merkittävä kasvi biomassan ylläpidossa ja kehittämisessä, ja meillä ei ole varaa tuhota koko Suomen alueelta jäkälikköä ja sen myötä biomassaa.
Tutkijoiden mukaan poronhoito soveltuu saamelaisten kotiseutualueelle, mutta poromäärää kokonaisuudessaan sielläkin tulisi vähentää ja palata entisajan laiduntamistapaan, missä porosaamelaiset vaeltivat porojensa perässä ja paimentivat niitä. Siten, että porot kuluttaisivat laitumia kesällä toisista paikoista ja talvella toisista, jota kutsutaan laidunkierroksi. Tämä tarkoittaisi myös paliskuntien raja-aitojen poistamista.
Kartalla on esitetty saamelaisten kotiseutualueen eteläraja ja koko poronhoitoalueen eteläraja. Kartalla sininen alue on eteläistä ja keskistä poronhoitoaluetta.